Sähkön alkuperä kannattaa varmistaa
Alkuperätakuulla merkitty sähkö on tuotettu kestävästi uusiutuvilla energialähteillä.
”Sähkön alkuperätakuuta hyödyntämällä voi pienentää omaa hiilijalanjälkeä ja vähentää sähkönkäytön ja -tuotannon aiheuttamia haittoja”, sanoo asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivasta.
Alkuperätakuun myöntäminen perustuu aina tuotannon mittauksiin, ja takuita myönnetään vain tuotettua sähköä vastaava määrä. Euroopan laajuinen käytäntö sähkön alkuperätakuusta on ollut Suomessa käytössä pian kaksi vuotta. Järjestelmää valvoo Energiavirasto ja alkuperätakuurekisteriä ylläpitää Fingrid Oyj:n tytäryhtiö Finextra Oy.
Alkuperätakuusertifikaatit ovat markkinalähtöinen tapa tukea uusiutuvan energian tuotantoa ja ne ovat käytettävissä jopa ilman uutta sähkösopimusta. Niiden käyttö on osoitus vastuullisesta ja ympäristömyötäisestä toiminnasta.
”Sähkön alkuperätakuu on vielä varsin tuntematon, vaikka vain varmennettua sähköä saa markkinoida uusiutuvana. Motiva teetti kuntahankkijoille keväällä kyselyn, johon vastanneista alle puolet tuntee Sähkön alkuperätakuujärjestelmän”, Suur-Uski sanoo.
Alkuperätakuiden hankinta ja valinta voi käytännössä perustua moniin asioihin. Alkuperätakuita voi hankkia koko sähkön käytön kattamiseksi tai vain osittain. Tarjolla on tuotantomuodoista bioenergia, vesivoima, tuulivoima tai aurinkoenergia, joista voi valita omalle organisaatiolle sopivimman. Hinta on kuitenkin usein se ratkaiseva tekijä, ja uusiutuvalla tuotettu sähkö voi olla se edullisin vaihtoehto.
Sähkön alkuperä on vielä varsin tuntematon kuntahankinnoissa
Motivan hankintapalvelu teetti kuntahankkijoille sähkön ostamisesta kyselyn, jolla haluttiin selvittää, mitä sähköä julkinen sektori hankkii ja miten. Vastaava kysely tehtiin myös vuonna 2011.
Uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön sopimus on tällä hetkellä käytössä kolmanneksella vastaajista. Näin oli myös 2011, joten uusiutuvan sähkön osuus ei ole lisääntynyt kuntien hankinnoissa. Kyselyssä kävi ilmi myös se, ettei sähkön alkuperätakuujärjestelmä ole tuttu kuntahankkijoille, sillä yli puolet vastaajista ei tuntenut sitä.
Uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä pidetään kalliina, vaikka sitä ei välttämättä ollut edes kilpailutettu. Sähkösopimuksen kilpailuttaminen koettiin myös hankalaksi.
Esimerkiksi seudun ilmastostrategia ohjaa ostamaan uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä, mutta useimmiten tällaista oman organisaation ohjaavaa kannustinta vihreiden sertifikaattien hankintaan ei ole. Kuntahankinnoissa koettiin myös, että on veronmaksajien etu hankkia halvinta mahdollista sähköä.
”Kuntien kannattaisi tutkia myös sähkön alkuperätakuuasioita ja sisällyttää uusiutuva energia hankintastrategiaansa. Se saattaisi tulla jopa edullisemmaksi veronmaksajille. Omalla alueella tuotettu energia tuo myös työpaikkoja ja verotuloja, muistuttaa ryhmäpäällikkö, uusiutuvan energian asiantuntija Timo Määttä Motivasta.