Sähköliike Tekno Oy ja Instel Ab Oy fuusioituvat

Lemminkäinen-konserniin kuuluvan Tekmanni Oy:n tytäryhtiöt Sähköliike Tekno Oy ja Instel Ab Oy ovat aloittaneet sulautumisprosessin 7.3.2008 allekirjoitetun esisopimuksen mukaisesti. Instel sulautetaan Sähköliike Teknoon 1.10.2008.
Pietarsaaren talousalueella toimiva Instel on perustettu syksyllä 2002, ja se työllistää kahdeksan sähköasentajaa. Vuoden 2007 liikevaihto oli noin 850.000 euroa. Instel tekee monipuolisia sähköalan asennus- ja huoltotöitä mm. suurille teollisuusyrityksille.
Sähköliike Tekno on S1-luokan urakoitsija, joka suorittaa sähkö- ja heikkovirta-alaan kuuluvia suunnittelu-, asennus- ja huoltotöitä pääosin Kokkolan talousalueella. Toiminnan painopiste on rakennussähköistyksessä, jota tehdään sekä liike- ja julkisrakennuksiin että teollisuudelle. Sähköliike Tekno on perustettu vuonna 1925. Vuoden 2007 liikevaihto oli noin 5 miljoonaa euroa. Yrityksen toimitusjohtaja on Steve Kåla.
Sulautumisen jälkeen Sähköliike Tekno työllistää noin 50 henkilöä ja vuoden 2009 liikevaihdon arvioidaan nousevan noin 7 miljoonaan. Yhtiöllä on toimipisteet Kokkolassa ja Pietarsaaressa. Pietarsaaren toimipiste käyttää aputoiminimeä Instel. Instelin nykyinen toimitusjohtaja Klas-�?ke Lund jatkaa toimipisteen aluepäällikkönä.

Lue lisää

Katso kaikki