Sähköinfo Oy on Suomen ensimmäinen sertifioitu RES-kouluttaja

Sähköinfo hyväksyttiin Suomen ensimmäiseksi sertifioiduksi RES-kouluttajaksi. Sähköinfolle hyväksytty pätevyysalue on aurinkosähköjärjestelmät.
RES-koluttajan eli uusiutuvan energian asentajien kouluttajan pätevyyksien jakaminen aloitettiin lokakuussa 2015, kun uusiutuvan energian asentamista koskeva laki astui voimaan. Sähköinfo on ensimmäinen RES-pätevyyden saanut kouluttaja ja sille myönnetty sertifiointi koskee aurinkosähköasennuskoulutuksia. Kouluttajien hyväksymisestä ja ohjeistuksesta vastaa Energiavirasto.
RES-pätevyyksiä jaetaan aurinkosähköjärjestelmien lisäksi muun muassa pienen mittakaavan biomassapoltinten ja -uunien, aurinkolämpöjärjestelmien, matalalta geotermistä lämpöä ottavien järjestelmien ja lämpöpumppujen asentajien kouluttajille.
”Merkittävää on, että vaikka aurinkopaneelit ovat tulleet muiden uusiutuvien energianlähteiden mukaan hieman jälkijunassa, on sähköala ensimmäinen RES-pätevyyteen yltävän koulutuksen järjestäjä ja sitä myötä myös uusiutuvan energian asennuksien edelläkävijä”, toteaa Sähköinfo Oy:n tekninen johtaja Esa Tiainen.
RES-kouluttajan sertifikaatti on osa alan toimijoiden luomaa vapaaehtoista sertifiointijärjestelmää ja liittyy myös vahvasti niin sanottuun RES-direktiiviin, jossa on esitetty joukko toimenpiteitä, joilla pyritään lisäämään ja tehostamaan uusiutuvan energian käyttöä Euroopan unionin jäsenmaissa.
Sähköinfon aurinkosähköasentajakoulutuksesta on järjestetty jo muutama pilottikurssi, joiden osallistujat ovat olleet tyytyväisiä. Aurinkosähköasentajasertifikaattikoulutus rakentuu kolmesta eri vaiheesta: ensimmäisessä vaiheessa käydään aurinkoenergiaan ja aurinkopaneeleihin liittyvää teoriaa läpi, toisessa vaiheessa vastataan etäkyselyyn aurinkosähköasennuksista ja kolmannessa vaiheessa päästään harjoittelemaan aurinkopaneelien sähköistä liittämistä käytännössä, sekä suoritetaan loppukoe.
”Aurinkopaneelien asentaminen on uusi asia ja on tärkeää, että asennuksia tehdään alusta alkaen turvallisesti ja järkevästi. Sertifioidun koulutuksen kautta hankittu aurinkosähköasentajasertifikaatti takaa asentajan tietotaidon ja sitä kautta asennuksien laadun. Tilaajilla onkin erinomainen mahdollisuus varmistua asennuksen laadusta edellyttämällä asennuksen suorittajilta RES-pätevyyttä. Pätevyyden hankkiminen tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden alan yrityksille erottua positiivisesti muiden joukosta”, sanoo aurinkosähköasentajakurssista vastaava Sähköinfon kouluttaja Timo Ylinen.
Seuraava aurinkosähköasentajakoulutuksen teoriaosuus järjestetään huhtikuussa ja kurssille voi ilmoittautua Sähköinfon sivuilla.