Sähkö Lehmus osaksi Laihon Sähkö -konsernia
Turun talousalueella vuodesta 1969 toiminut Sähkö Lehmus Oy on yritysjärjestelyn myötä liittynyt osaksi Laihon Sähkö -konsernia. Järjestelyn myötä Laihon Sähkö -konserni pyrkii kasvamaan Turun talousalueen merkittäväksi sähköalan palvelujen ja tuotteiden tarjoajaksi.
Sähkö Lehmus Oy toimii Turun talousalueella työllistäen noin 30 alan ammattilaista. Yhtiöllä on toimipiste ja myymälä Turussa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2009 oli 5,3 miljoonaa euroa. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Teijo Nikkilä, joka tulee järjestelyssä omistamaan 20 % yhtiön osakkeista.
Vuodesta 1959 saakka toimineen Laihon Sähkö-konsernin liikevaihtotavoite vuodelle 2010 on 11 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 80 henkilöä. Konserni toimii ennestään pääkaupunkiseudulla ja Salossa. Konsernissa toimii Salossa Laihon Sähkö Oy ja Helsingissä Suomen Sähköhuolto Oy, joka tuli konserniin yrityskaupan myötä vuonna 2005.