RT:n Itä-Suomen piiri: Talonrakennusyritysten toiminnan laatu on parantunut

Rakennusteollisuus RT ry:n Itä-Suomen piirin jäsenyritysten toiminta on parantunut vuonna 2003 tehdystä edellisestä luotauksesta. Tuoreen asiakastutkimuksen mukaan parannusta on tapahtunut etenkin työn laadussa ja toteutussuunnittelussa, projektikoordinoinnissa, asiakaskontaktien hoidossa, työmaiden jätehuollossa, työturvallisuudessa, lopputuotteen laadun varmistamisessa, valmiin työn suojaamisessa, reklamaatioiden hoidossa, henkilöstön asiakaspalveluvalmiudessa ja työmaakokouskäytännössä.

Aiempiin tutkimustuloksiin verrattuna rakennusliikkeiden asiakkaat ovat vuosi vuodelta tyytyväisempiä toiminnan laatuun ja työturvallisuuden toteutumiseen talonrakennushankkeissa. Takuuaikaisissa korjauksissa ja myös aliurakoitsijoiden töissä ilmeni kohennusta vuoden 2003 tuloksiin verrattuna.

Taloustutkimus Oy:n tekemän asiakassuhdetutkimuksen mukaan ulkoinen markkinointiosaaminen ei ole vielä rakennusliikkeiden vahvaa osaamisaluetta. Puutteita löytyy yritysten tiedottamisessa toiminnastaan, oman erikoisosaamisen markkinoinnissa, yritysten laatujärjestelmästä tiedottamisessa ja henkilökohtaisten suhteiden hoitamisessa tilaajatahoihin. Internetsivustot ja esiteaineistot ovat kuitenkin parantuneet edelliseen mittaukseen verrattuna.

Kokonaisarvosana kohtalainen

Eniten edelliseen tutkimuskertaan verrattuna olivat parantuneet yhteydenpito asiakkaisiin, työturvallisuuden järjestäminen ja henkilöstön asiakaspalveluvalmius. Kokonaisuutena asiakkaiden arviot ovat melko hyviä, koska huonoinkin ominaisuus rakennusliikkeiden toiminnassa, työmaan järjestys, saa kohtalaisen kouluarvosanan 7,77.

Tutkimuksessa selvitettiin tilaajien näkemyksiä eri rakennuskohteiden rakentamisen laadusta. Koulujen, asuntojen ja päiväkotien rakentamisen laatu saivat kritiikkiä enemmän kuin muut kohteet. Toisaalta vanhainkotien ja sairaaloiden rakentamisen laatua pidettiin muita kohteita parempana.

Lue lisää

Katso kaikki