RT: Rakentamisen kasvu taittumassa

Rakentaminen kasvaa vielä tänä vuonna 4 prosenttia, mutta ensi vuonna kasvu pysähtyy. Kuluvan vuoden talonrakennustöiden aloitusmäärä on viimevuotisella tasolla eli noin 38 miljoonaa kuutiometriä. Vuonna 2012 sekä asuntotuotanto että toimitilarakentaminen supistuvat. Infrarakentaminen kääntynee ensi vuonna lievään nousuun monen heikon vuoden jälkeen.
Kuluvan ja ensi vuoden kasvuennusteita on Suomessa alennettu syksyn aikana heikentyneen kansainvälisen kehityksen seurauksena. Yleisen taloustilanteen muutokset vaikuttavat rakentamiseen viipeellä. Ensi vuoden alkupuolisko jatkuu rakentamisessa kohtuuhyvällä tasolla jo käynnistettyjen kohteiden ansiosta. Loppuvuonna rakentaminen saattaa kuitenkin kääntyä selvään laskuun.

Tämän vuoden asuntoaloitusten määräksi arvioidaan 30 500, mikä on yli 3 000 vähemmän kuin viime vuonna. Vapaarahoitteisia kerros- ja rivitalohankkeita käynnistettiin tämän vuoden alkupuoliskolla runsaasti. Tarjonnan kasvu ja asunnonostajien lisääntynyt varovaisuus hillitsevät kuitenkin asuntoaloituksia. Kuluttajien luottamuksen horjuminen pienentää myös pientalotuotantoa.

– Epävarmuuden lisääntyminen on saanut rakennusyhtiöt jossain määrin siirtämään asuntoaloituksia tältä syksyltä ensi vuoteen. Myös ensi vuonna aloituksia tehdään hyvin harkiten. Tunnelma on kuitenkin melko luottavainen. Valmiita myynnissä olevia asuntoja on nyt vähemmän kuin normaalisti, matala korkotaso helpottaa asunnonhankintaa eikä uusien asuntojen tarve ole kadonnut mihinkään etenkään kasvukeskuksissa, Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti muistuttaa.

Aiemmat elvytystoimet näkyvät vielä tänä vuonna valtion tukemassa tuotannossa, mutta aloitusmäärät ovat supistuneet selvästi. Tulevana vuonna tuettu asuntorakentaminen vähenee entisestään. Kokonaisuudessaan asuntoaloituksien arvioidaan jäävän ensi vuonna 27 000 asuntoon.

– Korkotukilainojen omavastuukoron puolittaminen lokakuun puolivälistä alkaen on tarpeellinen apu kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon vauhdittamiseksi. Muitakin keinoja on kehitettävä ja otettava nopeasti käyttöön, varsinkin jos rakentaminen alkaa hyytyä, Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, Lemminkäisen toimitusjohtaja Timo Kohtamäki sanoo.

Odotettavissa nollakasvua
Toimitilarakentaminen on elpynyt kuluvana vuonna, ja toimitilojen aloitusmäärät kasvavat hieman. Vuoden 2007 huipputasosta ollaan kuitenkin kolmanneksen jäljessä. Nykyisen tason voidaan katsoa olevan lähellä normaalia. Liikerakentaminen kasvanee jonkin verran uusien suurkohteiden myötä. Teollisuus- ja logistiikkarakentaminen lisääntynee hieman. Maa- ja vesirakentaminen supistuu yhä tänä vuonna, mutta ensi vuodeksi on viimein luvassa pientä kasvua uusien hankkeiden myötä.
Rakennusinvestoinnit lisääntyivät alkuvuonna lähes 7 prosenttia, ja koko vuoden kasvuksi arvioidaan 4 prosenttia. Ensi vuonna rakennusinvestointien ennakoidaan pysyvän tämänvuotisella tasolla. Uhkana kuitenkin on, että rakennusinvestoinnit kääntyvät laskuun jo ensi vuonna epävarman talouskehityksen takia.
Rakentamisen hinta- ja kustannustason nousu on laantunut. Raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen hienoinen lasku on alkanut näkyä kotimaisissa panoshinnoissa. Euron heikkeneminen toisaalta nostaa tuontiraaka-aineiden hintoja. Urakkahinnat ovat jatkaneet nousuaan kuluvan vuoden aikana, mutta kesän jälkeen ne ovat alkaneet alentua. Vanhojen asuntojen hinnat kääntyivät vilkkaasta asuntokaupasta huolimatta kesällä lievään laskuun.
Rakennustoiminnan työllisten määrä alkoi viime vuonna kohota, ja alan työttömyys on vähentynyt edelleen tämän vuoden aikana. Tänä vuonna alan arvioidaan työllistävän yhteensä 176 000 henkilöä. Ulkomaisen työvoiman määrä ei ole mukana luvuissa, mutta sen arvioidaan kasvaneen.

Lue lisää

Katso kaikki