RT mukana kehittämässä rakennusten energiatehokkuuden laskentamenetelmää
”Vuoden 2012 jälkeen on Suomessakin määrä siirtyä kokonaisenergiatarkasteluun rakennusten energiatehokkuuden arvioinnissa. Sitä ennen on löydettävä laskentamenetelmä arvioinnin perustaksi. Rakennusteollisuus RT:n mielestä järkevintä on kehittää uusi yksiselitteinen laskentamenetelmä”, kertoo RT:n Rakentamisen määräykset -osaston johtaja Antti Koponen.
Uusi menetelmä tulee todennäköisesti perustumaan primäärienergia tai CO2-päästötarkasteluihin. Päätös tehdään aikanaan poliittisella tasolla. Yksi merkittävä muutos on, että lämmönlähteen merkitys energiatehokkuutta arvioitaessa tulee maassamme merkittävästi muuttumaan.
Suomessakin on nyt löydettävä parhaat keinot EU:n jäsenvaltioille asettamien ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi. Ne löydetään vain todellisuutta hyvin kuvaavien mittareiden avulla, eli tarvitaan riittävän tarkka rakennusten kokonaisenergiakulutuksen laskentamenetelmä.
”Rakennusteollisuus RT:n mielestä järkevintä on kehittää uusi yksiselitteinen laskentamenetelmä eurooppalaisen niin sanotun EPBD-standardipaketin pohjalta. Näin ollaan eurooppalaisessa harmonisoinnissa mukana hyödyntämällä siinä syntynyttä parasta tietämystä. Itse asiassa tätä rakennusten energiatehokkuusdirektiivi edellyttääkin. Esiselvitys uuden laskentamenetelmän määrittämiseksi rakennusten kokonaisenergiakulutukselle on juuri valmistunut. Tavoitteena on saada aikaan nykyistä rakentamismääräyskokoelman RakMK D5:n laskentaa huomattavasti tarkempi yksiselitteinen laskentamenetelmä, joka tulisi käyttöön vuoden 2012 energiamääräysten yhteydessä”, Antti Koponen kertoo.