Rittalin konttikonesalit turvaamaan Saksan veripalvelua
Saksan Punaisen Ristin veripalvelu on ottanut käyttöön kaksi Rittalin konttikonesalia. Veripalvelun konesalikapasiteetti oli loppumassa, sillä käsiteltävän tiedon määrä on kymmenkertaistunut viimeisen neljän vuoden aikana. Ensimmäinen konttikonesali hankittiin pikatoimituksena Ulmin yliopistoklinikalle Baijeriin, jossa sairaalan laajennustyöt tärisyttivät kiinteää konesalia uhkaavasti.
Toinen konttikonesali tarvittiin Baden-Badeniin Punaisen Ristin veripalveluun turvaamaan mm. Baden-Württembergin ja Hessenin veriannosten toimituksia. Vanhan konesalin kapasiteetti oli lopussa ja tilanpuutteen takia laajennus ei ollut mahdollinen eikä uuden rakentamiseen ollut aikaa. Ulkoistaminen oli myös mahdotonta, koska lain mukaan potilaiden ja verenluovuttajien tiedot on säilytettävä 30 vuotta.
– Konesalin energiatehokkuutta mittaava PUE-luku on erittäin korkea, 1,2. Lisäksi sali hyödyntää 90 prosentti vapaata jäähdytystä. Jos sähkön hinta on 14 senttiä per kilowatti, saamme tällä teknologialla vuodessa 5000 euron säästöt verrattuna tavanomaiseen jäähdytysratkaisuun, Rittalin tuotepäällikkö Mario Bäcker sanoo.