RIL-mitali 2006 Tampereen kaupungille
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on myöntänyt rakennusalan arvostetuimpiin huomionosoituksiin kuuluvan vuoden 2006 RIL-Mitalin Tampereen kaupungille Tampereen keskustan hallitun rakennemuutoksen johtamisesta.
Tampereen keskustassa käynnistyi voimakas rakennemuutos 1980-luvulla, kun Finlayson lopetti teollista toimintaansa kaupungin ydinkeskustasta. Pelkästään Finlaysonin alueelta vapautui tuolloin 100 000 krs m² teollisuustilaa. Myöhemmin Tampella seurasi Finlaysonin esimerkkiä ja tilaa vapautui yhä lisää.
Sekä Finlaysonin että Tampellan alueista – ja myöhemmin vuonna 1996 Keskustorista – järjestettiin arkkitehtuurikilpailut.
Tampereen kaupunki otti itselleen määrätietoisen roolin alueiden kehittämiseksi, rakentavassa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Työn tuloksena vanhat teollisuusalueet on avattu eläväksi osaksi kaupungin ydinkeskustaa.
Finlaysonin alue saanut uuden elämän
Merkittävät vanhat rakennukset on säilytetty ja otettu uuteen, monipuoliseen käyttöön, mm. museoiksi, kouluksi, toimistoiksi, elokuvateattereiksi, lääkärikeskukseksi ja asunnoiksi. Vanhaa, perinteistä aluetta on myös täydennetty harkitusti uudisrakennuksilla.
Tampellan koskenrannan rakennuskanta on myös säilytetty ja otettu uuskäyttöön (mm. oikeustalo ja museokeskus). Myös Kanta-Tampellan alue on uudisrakennettu.
Koskimaiseman, Finlaysonin ja Keskustorin valaistukseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Valaistus on saanut sekä kotimaista että kansainvälistä tunnustusta.
Onnistunut kehittämistyö on saamassa myös jatkoa. Kaupallisten ja muiden palvelujen sijoittaminen Ratinaan säilyttää alueen kilpailukykyisenä ja elävänä myös tulevaisuudessa.
Rakennusalan RIL-Mitali voidaan myöntää erityisen ansiokkaasta toiminnasta rakennusalan kehittämiseksi. Mitalin myöntää RILin hallitus. Ensimmäinen RIL-Mitali on luovutettu 1965 Niilo Saarivirralle. Viime vuonna RIL-Mitalin sai Turun kaupunki vanhan rakennuskannan ja rakennetun ympäristön arvostamisesta ja ylläpitämisestä. Mitalin on suunnitellut taiteilija Heikki Häiväohja.
