Rejlers Oy Uuden Rakennuksen sähkösuunnittelijaksi

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy valitsi Rejlers Oy:n Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksen Uusi Rakennus – kiinteistön sähkö-, tele-, turva- ja AV -suunnittelijaksi. Työn laajuus on noin 12 000 tuntia.
Rakennuksen maanrakennustyöt ovat alkaneet. Se valmistuu keväällä 2018. Rakennus tulee Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun käyttöön. Rakennus on kooltaan noin 33 000 brm2, ja siihen sijoittuu Aalto-yliopiston toimintojen lisäksi uusi Metrokeskus kaupallisine palveluineen.
Uusi Rakennus perustuu vuonna 2012-2013 käydyn Campus 2015 -arkkitehtuurikilpailun voittaneeseen Verstas Arkkitehtien Väre-ehdotukseen. Tärkeinä arvostelukriteereinä kilpailussa olivat korkealaatuinen arkkitehtuuri, kustannustehokkuus ja ekologinen kestävyys. Verstas Arkkitehdit toimii kohteen arkkitehtinä ja pääsuunnittelijana.
Aalto-yliopistokiinteistöt Oy omistaa pääosan Aalto-yliopiston käytössä olevista toimitiloista Otaniemessä, Töölössä ja Kirkkonummella. Yhtiö vastaa kiinteistöjen vuokraamisesta, ylläpidosta ja hoidosta sekä niihin liittyvistä tukitoimista ja kiinteistöjen kehittämisestä.