Ramboll mukaan Kiinan merituulivoimamarkkinoille

Ramboll-konserni on ensimmäinen ei-kiinalainen yhtiö, joka on saanut suunniteltavakseen tuulivoimapuiston Kiinaan. Tuleva 400 MW:n tuulipuisto on valmistuttuaan yksi maan suurimmista.
Kiina panostaa energiantuotannossaan yhä enemmän tuuli- ja aurinkovoimaan ja rakentaa merituulivoimaloita kasvavaan tahtiin. Kymmenestä kaavaillusta merituulivoimapuistosta on nyt rakenteilla yksi sadan tuulivoimalan merituulivoimapuisto, jonka kapasiteetti on 400 megawattia.
Tämä vastaa noin 35 000 kotitalouden vuotuista sähkönkulutusta tai yhden pienen hiilivoimalan sähköntuotantoa. Jiangsun maakuntaan viiden tunnin ajomatkan päähän Shanghaista pohjoiseen kohoava SPIC Binhai North Phase 2 lukeutuu Kiinan suurimpiin merituulivoimapuistoihin.
Uuden tuulivoimapuiston suunnittelusta vastaa Ramboll-konserni. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Kiinaan sijoittuvassa tuulivoimahankkeessa on suunnittelijana maan ulkopuolelta tuleva yritys.
Runsaan 4 miljoonan euron sopimus käsittää sadan merituulivoimalan teräsperustuksen, 400 MW:n sähköaseman, muuntajien, katkaisijoiden ja kaapeloinnin suunnittelun. Lisäksi Ramboll tekee selvitykset aalto- ja virtausolosuhteista sekä geoteknisistä ominaisuuksista.
Ramboll oli mukana jo hankkeen ensimmäisessä vaiheessa tuulivoimaloiden perustusten pääsuunnittelijana ja vastaa nyt isosta osasta toisen vaiheen suunnittelua. Yksittäinen konsulttiyritys ei ole aiemmin saanut vastuulleen vastaavaa merituulivoimapuiston suunnittelu-urakkaa.
Tuulivoimapuisto rakennetaan 22 kilometrin päähän rannikosta alueelle, jossa on maanjäristyksiä ja hyvin pehmeä maaperä. Merenpohja on suurten jokien kuljettamaa ainesta, joten maaperän kantavuus on merkittävä huomioitava tekijä. Merenpohjaan 60 metrin syvyyteen upotettavat perustukset on suunniteltava ja rakennettava niin, että ne riittävät kannattelemaan tuulivoimaloita 14–18 metriä syvässä vedessä.
Kiinassa on maailman suurimmat tuulivoimamarkkinat. Kiinan maailmanlaajuinen markkinaosuus on World Wind Energy Associationin mukaan 52 prosenttia, ja maasta odotetaan seuraavaa suurta merituulivoiman markkina-aluetta.
Kiina aikoo asentaa vuoden 2020 loppuun mennessä 10 gigawattia merituulivoimakapasiteettia, mikä vastaa 25:tä Tanskan Anholtin kokoluokan tuulivoimapuistoa.
Uuden tuulivoimapuiston on tarkoitus alkaa tuottaa sähköä tämän vuoden lopussa. Hanke aiotaan toteuttaa puolta nopeammassa aikataulussa kuin vastaavat tuulivoimapuistohankkeet Euroopassa.