Rakentamisen optimismi ei näy talotekniikassa

Talonrakentamisen hieman parantuneet suhdannenäkymät eivät vielä näy talotekniikassa. LVI-urakoitsijoiden suhdannekyselyn mukaan tilanne on edelleen heikko.
Urakoitsijoiden odotukset ensi kevääseen yltävät parhaimmillaankin tilanteen pysymiseen edes nykytasolla.
”Tällä hetkellä LVI-urakoinnissa ei ole selvää suuntaa. Vielä alkusyksystä näytti siltä, että kysyntä oli virkistymässä. Nyt kuitenkin tarjouslaskentaniput ovat huvenneet, ja valmistuneet työt ovat laskeneet yritysten tilauskantaa”, LVI-Teknisten Urakoitsijoiden toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoo.

Uudisrakentamisessa tilanne on heikko tai erittäin heikko selvästi yli puolella vastaajista, eivätkä korjausrakentajatkaan pääse juhlimaan kuin tyydyttävällä nykytilalla. Paras tilanne on huollossa ja kunnossapidossa. Millään LVI-asennuksen sektorilla ei ennakoida käännettä parempaan puolen vuoden tähtäimellä.
Talotekniikka tulee rakentamisen jälkijunassa, alan työt käynnistyvät noin puoli vuotta kuopan kaivamisen jälkeen. Massalomautuksiin tai irtisanomisiin ei heikkojen näkymien johdosta kuitenkaan ole ryhdytty. Nyt lomautettuna on 5,5 prosenttia henkilöstöstä. Vuoden aikana henkilökunnan määrä on vähentynyt runsaalla prosentilla, ja sen arvioidaan vähentyvän saman verran ensi vuoden alkupuolella.
Keskimääräinen tilauskanta on pudonnut 3,1 kuukauteen, kun se vuosi sitten oli 3,8 ja viime keväänäkin vielä 3,4 kuukautta. Alueelliset, yrityskohtaiset ja kuukausittaiset erot ovat kuitenkin merkittäviä.
Uudisrakentamisen osuus vastaajien liikevaihdosta on vajonnut 29 prosenttiin. Korjausrakentaminen tuo puolet ja huolto runsaan viidenneksen tuotoista.
”Vaikka lähitulevaisuus näyttää kehnolta, LVI-asennukseen on pidemmällä tähtäimellä tulossa paljon töitä ja mahdollisuuksia. Taloteknisten modernisointien eli kansanomaisesti putkiremonttien määrä tuplaantuu ensi vuosikymmenellä. Uutta liiketoimintaa kehräävät myös asumistarpeiden muuttuminen, sisäympäristön merkityksen kasvu, ympäristö- ja energiatehokkuus sekä uusiutuvat energiamuodot ja lähes nollaenergiarakentaminen”, Syrjälä listaa.
Kysely tehtiin lokakuun lopussa. Siihen vastasi 83 yritystä, jotka työllistävät 2984 LVI-ammattilaista. Vastausprosentti oli 31.