Rakentamisen huuma tasaantuu
Suhdannehuippu ei lisännyt LVI-urakoinnin kannattavuutta.
Suhdannehuippu ei lisännyt LVI-urakoinnin kannattavuutta.
Rakentamisen kiivain kasvuvaihe on takana ja LVI-urakoitsijat odottavat loivaa laskua normaalitasolle. Painopiste on siirtymässä korjausurakointiin, mikä näkyy vahvasti myös yritysten liikevaihdon jakautumisessa.
Sen sijaan suhdannehuippu ei näy kannattavuudessa, selviää LVI-asennuksen suhdannekatsauksesta.
Urakointihuuma siirtyy korjausrakentamiseen
Syksy on pitänyt LVI-urakoitsijat kiireisinä. Yli puolella vastaajista riittää reilusti töitä uudisrakentamisessa, ja korjausrakentamisessa suhdannetilanne on hyvä jo 67 prosentilla.
Yritysten täystyöllistävä tilauskanta on keskimäärin viisi kuukautta. Sen sijaan kevättä 2020 kohden tilanteen arvioidaan laskeutuvan tyydyttävälle tasolle.
”Uudisrakentamisen vauhdin hidastuminen tuntuu maakunnissa jo selvästi, ja moni urakoitsija on siirtämässä resursseja korjausrakentamiseen, mihin on kasautunut talotekniikan modernisointipaineita. Huolta kuitenkin herättää taloyhtiöiden heikentyneet mahdollisuudet saada rahoitusta välttämättömiinkin korjauksiin”, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoo.
Suhdannehuippu ei parantanut kannattavuutta
Vaikka vuodesta tulee liikevaihdon kasvun suhteen hyvä, LVI-asennusyritykset eivät ole pystyneet parantamaan kannattavuuttaan suhdannehuipussa.
”Vain viidennes vastaajista odottaa kannattavuudeltaan hyvää vuotta; yhtä monelle vuodesta muodostuu taloudellisesti heikko. Balance Consultingin kasvua ja kannattavuutta kuvaavat tunnusluvut tukevat urakoitsijoiden näkemyksiä: viime vuonna mediaaniyrityksen liikevaihto kasvoi 5,2 prosenttia, mutta kannattavuus heikkeni 0,2 prosenttia”, Syrjälä toteaa
Työssäoppiminen kaatuu yritysten niskaan
LVI-alalla on jo pitkään ollut pula ammattitaitoisesta työvoimasta, etenkin työnjohdosta kasvukeskuksissa. Nopeaa muutosta tähän ei ole luvassa, sillä kyselyyn vastanneiden vapaissa kommenteissa vuonna 2018 voimaan astunut ammatillisen koulutuksen reformi saa rankkaa kritiikkiä.
”Opiskelijat lähetetään työpaikoille ilman perustaitoja ja odotetaan, että yrityksissä he saavat sekä ammatillisen koulutuksen että elämänhallinnan perusteet”, Syrjälä sanoo.
”Koulutuksen työelämälähtöisyys tarkoittaa käytännössä lähiopetuksen minimointia ja opiskelijoiden työntämistä yritysten vastuulle riippumatta siitä, minkälaiset eväät yrityksellä on kasvattajan ja kouluttajan tehtävässään.”
Suhdannepoimintoja:
- Uudisrakentamisen suhdannetilanne on hyvä 53 %:lla vastaajista (48 %, kevät 2019). Yli puolet vastaajista arvioi tilanteen olevan vain tyydyttävä tai jopa heikko keväällä 2020.
- Korjausrakentaminen on hyvällä tasolla 67 %:lla (46 %, kevät 2019). Kolmannes arvioi tilanteen muuttuvan tyydyttäväksi kevättä kohti.
- Yritysten täystyöllistävä tilauskanta on keskimäärin 5 kuukautta.
- LVI-henkilöstöstä on lomautettuna 3 %, mikä käytännössä tarkoittaa täystyöllisyyttä.
- Liikevaihdon jakautuminen on muuttunut: korjausrakentamisen osuus on 46 % ja uudisrakentamisen 35 %.
- LVI-urakoinnin kannattavuus on hyvä vain 22 %:lla vastaajista.
Katso graafit:
https://www.lvi-tu.fi/wp-content/uploads/2019/10/LVI-TU-LVI-asennuksen-suhdanteet-syksy-2019-.pdf
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n suhdannekysely lähetettiin reilun 300 jäsenyrityksen edustajalle. Vastausprosentti oli 22.