Rakentaminen kasvaa vakaasti

Rakentaminen kasvaa Suomessa 3 – 4 prosenttia 2005 – 2006. Suurin kasvu löytyy toimitila- ja korjausrakentamisesta. Euroopassa korjausrakentaminen vetää ja Venäjän ja Baltian maiden kasvuluvut ovat omassa luokassaan.

�?�Kotimaassa uudisrakentaminen lisääntyy tänä ja ensi vuonna 3 – 4 prosenttia. Suurin kasvu löytyy toimitilarakentamisesta, mutta asuntopuolikin vetää hyvin�?�, kertoo VTT:n rakennus- ja yhdyskuntatekniikan tutkimuspäällikkö Pekka Pajakkala, �?�Itse asiassa asuntorakentaminen on jopa aikaisemmin ennustettua vilkkaampaa. Vauhtia siihen on antanut matalalla pysyneet korot.�?�

Puun käytön kannalta myös kiinnostavan korjausrakentamisen kysyntä on hyvä. Ongelmana korjausrakentamisessa on osaavien tekijöiden puute. Myös puutuoteteollisuus näkee korjausrakentamisen megatrendinä, johon vastataan asiakaslähtöisillä palveluilla ja tuotekehityksellä. Tulevien vuosien merkittävä korjausrakentamisen alue on rakennuskannan ikäjakaumasta johtuvat putki- ja julkisivuremontit. Pajakkala näkee puulle potentiaalia julkisivujen korjauksissa: �?�täytyy olla vain kilpailukykyiset tuotevaihtoehdot�?�.

Nykyisin kerrostalojen julkisivujen korjaamiseen voidaan Suomessa käyttää myös puuta ilman, että rakennusta on sprinklattu. Puujulkisivun käyttö edellyttää, että rakennuksen paloturvallisuus osoitetaan oletettuun palonkehitykseen perustustuvalla palomitoitusmenetelmällä.

Euroopassa parhaat näkymät korjausrakentamisessa

Länsi-Euroopan hidas talouskasvu heijastuu myös rakentamiseen. Euroopan suurista maista rakentaminen vähenee Saksassa, mutta Ranskassa ja Isossa-Britanniassa kasvu jatkuu. Pientalomarkkinana Ranska on kiinnostavin. Erityisesti toimitilarakentaminen kasvaa. Näissä maissa käytetään kuitenkin korjausrakentamiseen jo nyt enemmän rahaa kuin uudisrakentamiseen.

Venäjän ja Baltian kasvunäkymät ovat omassa luokassaan. Näihin maihin voidaan Pajakkalan mukaan ennustaa jopa 6 -8 prosentin kasvua. Baltian maissa EU-jäsenyys tuo vakautta talouteen, rahaa infrastruktuurin rakentamiseen ja kuluttajille luottamusta kasvua kohtaan.

Venäjällä talouden kasvu on saanut vauhtia öljyn hinnasta. �?�Rakentamisen tulevia liikkeitä on kuitenkin vaikea ennustaa, sillä öljyriippuvainen talous tekee nopeita käännöksiä öljyn hinnan mukana�?�, pohtii erikoistutkija Eero Nippala VTT:ltä.

Pajakkala ja Nippala puhuivat puutuoteteollisuuden Puumarkkinapäivillä Lahdessa 9.11.2005. Vuosittain järjestettävä puumarkkinapäivä kokoaa toimialan ammattilaiset alan ajankohtaisten katsausten äärelle.

Lue lisää

Katso kaikki