Rakentaminen edelleen alamaissa

Rakentaminen on supistunut jo seitsemän vuosineljännestä peräkkäin. Tänäkään vuonna ei ole luvassa kasvua, vaan rakentamisen kokonaismäärän ennakoidaan vähenevän prosentilla.

Viime vuonna jäätiin kolme prosenttia miinukselle. Talonrakennustöiden aloitusmäärä oli arvioiden mukaan 31 miljoonaa kuutiometriä, mikä on pienin määrä viiteentoista vuoteen.

Rakennusteollisuus RT ei ole tehnyt viime syksyn suhdanne-ennusteeseensa suuria muutoksia, sillä Suomen yleinen talouskehitys on jatkunut heikkona. Asuntoaloitusten määriä on tarkistettu hieman alaspäin, kun taas toimitilarakentamisen aloitusmääräarviota on aavistuksen nostettu sekä viime että tämän vuoden osalta. Korjausrakentaminen jatkaa vakaata kasvuaan, mutta maa- ja vesirakentamisessa alamäki jatkuu.

Tämänhetkisen näkemyksen mukaan viime vuonna aloitettiin yhteensä noin 26 000 asunnon rakentaminen, mikä oli kymmenyksen edellisvuotta vähemmän. Vapaarahoitteisten rivi- ja kerrostaloasuntojen aloitusmäärä supistui 13 prosenttia. Isommalta pudotukselta pelastivat asuntorahastot, jotka ostivat markkinoilta runsaasti vapaarahoitteisia asuntoja vuokrakäyttöön. Omakotitalorakentaminen hiipui entisestään, ja ainoastaan 8 000 omakotitaloa lähti rakenteille.

Valtion tukema ARA–tuotanto jäi tavoitteistaan. Kunnallisten vuokra-asuntoyhtiöiden kiinnostus normaalien tuettujen vuokra-asuntojen rakennuttamiseen kasvoi edellisvuoden alhaiselta tasolta, mutta erityisryhmille suunnattu asuntotuotanto vastaavasti väheni. Viime vuoden kevään kehysriihessä päätettiin elvytystoimista, joiden vaikutukset jäivät kuitenkin vaimeiksi. Nykyisillä ehdoilla ARA-tuotannon ei uskota kasvavan myöskään tänä vuonna.

 

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki