Rakennusalalla saavutettu merkittäviä tuloksia työturvallisuuden kehittämisessä

Rakennusteollisuuden pitkäjänteinen työ turvallisuuden kehittämiseksi on tuottanut hyviä tuloksia. Asia käy ilmi Tapaturmavakuutuslaitosten liiton tilastojulkaisusta. Suotuisa kehitys näkyy sekä työtapaturmien määrässä että tapaturmataajuudessa.
Rakennusteollisuus RT:n oman tilaston mukaan sen jäsenyritysten tapaturmataajuus oli syyskuussa 17,5. Luku on noin kolmanneksen koko alan keskiarvoa pienempi.
Erityisesti suuret rakennusalan yritykset ovat satsanneet työturvallisuuteen liittyvään kehitystyöhön ja näin ollen myös johtavat kehityksen kulkua oikeaan suuntaan. Suurissa yrityksissä tapaturmien määrä onkin laskenut tilastollisia keskiarvoja huomattavasti enemmän. Näiden yritysten vanavedessä kulkevat kuitenkin myös pienemmät alihankkijat, joilta niin ikään edellytetään panostusta työturvallisuuteen.
Yksi merkittävimmistä muutoksista parempaan on ollut se, että pään alueelle kohdistuneet työtapaturmat ovat vähentyneet viime vuoteen verrattuna 24,5 prosenttia. Suuntaus on erittäin hyvä uutinen, sillä päähän kohdistuneissa tapaturmissa on aina myös hyvin vakavan vahingon mahdollisuus. Positiivista kehitystä selittää suurelta osin pään aikaisempaa parempi suojaaminen rakennusalan töissä. Leukahihnalla kiinnitettävän kypärän käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana selvästi.
Vastaavaa, pidemmän aikavälin tilastossa selkeästi näkyvää muutosta on havaittavissa myös esimerkiksi silmätapaturmien määrässä, joka romahti varsin pian sen jälkeen kun lainsäädäntö alkoi edellyttää suojalasien käyttöä kaikissa niissä töissä, joissa on merkittävä silmätapaturmanvaara. Useat suuret rakennusalan yritykset vaativat suojalasien käyttöä kaikilta rakennustyömaan alueella olevilta.
Huomattavaa laskua tilastoissa on myös työtapaturmien vakavuudessa. Rakennusalalla yhä suurempi osa tapaturmista on lieviä, eli alle neljän päivän työkyvyttömyyteen johtavia. 4–30 päivän työkyvyttömyyteen johtavien työtapaturmien määrä on laskenut kymmenessä vuodessa noin kymmenellä prosenttiyksiköllä. Kaikkein vakavimpia, eli kuolemaan johtavia työtapaturmia ei kuitenkaan ole toistaiseksi pystytty ehkäisemään tai merkittävästi vähentämään.
Rakennusalalla vallitsee edelleen jako hyvin ja huonosti työturvallisuutta hoitaviin yrityksiin. Vaikka suunta on oikea, RT pyrkii nopeuttamaan kehitystä ja saamaan nykyistä paremmin kaikki alan yritykset mukaan.
Rakennusteollisuus RT mittaa kuukausittain jäsenyritystensä tapaturmataajuutta, eli tapaturmien määrää miljoonaa työtuntia kohden. Viimeisimmässä, eli syyskuun tarkastelussa oli mukana 201 yritystä, jotka edustavat alan merkittäviä toimijoita.
Kuva: Petzl