Raahen alueella on hyviä sijoituspaikkoja vedyn tuotannolle ja varastoinnille

Juuri valmistunut selvitys osoittaa, että Raahen alueella on hyviä sijoituspaikkoja vedyn tuotannolle ja varastoinnille. Raahen kaupungin tilaama ja Ramboll Finland Oy:n toteuttama laaja selvitys osoittaa, että alueella on tilaa teollisen mittaluokan vedyntuotantolaitokselle, jolle tutkimuksessa löytyi kolme vaihtoehtoista sijaintia, kertoo Raahe tiedotteessaan.

Talotekniikka-lehti

– Tulevaisuudessa energiantarve on valtava. Tämän sijoittumisselvityksen myötä olemme ensimmäisten joukossa miettimässä konkreettista seuraavaa askelta teollisen mittaluokan vetytuotannossa. Päästöttömän, uusiutuvan energian tuotanto on Raahen alueella vahvaa jo nyt ja tulee tulevaisuudessa kasvamaan moninkertaiseksi, jolloin myös energian varastoinnin kysymykset vaativat vetyteknologian mahdollistamia ratkaisuja. Selvityksen perusteella Raahessa on mahdollista sekä tuottaa että varastoida vetyä. European Hydrogen Backbone -analyysin laaja eurooppalainen vedynsiirtoverkosto kulkee suunnitelmien mukaan Raahen kautta, mikä tulevaisuudessa kytkisi Raahen osaksi laajaa kansainvälistä vetytaloustoimialaa, kertoo tiedotteessa Pasi Pitkänen, johtaja, Raahen seudun kehitys, Raahen kaupungin kehittämisen toimialan johtaja.

– Vedyn rooli on erittäin tärkeä osatekijä Suomen hiilineutraaliuden saavuttamisessa. Vihreän vedyn käyttöä lisäämällä on mahdollista saavuttaa Suomen hiilineutraalisuustavoite vuoteen 2035 mennessä. Raahen alueella on käynnissä lukuisia hiilidioksidivapaan sähkön tuottamiseen liittyviä hankkeita, jotka osaltaan edesauttavat vedyn tuotannon sijoittamista alueelle, kertoo tiedotteessa Harri Tuomikoski, Raahen teollisuusasiamies.

Lue lisää

Katso kaikki