Putkistojen kunnostettavuus tarkastettiin valtaosassa kiinteistöjä

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri erityisteemana ovat viemäreiden sisäpuoliset korjaukset.

Putkistojen soveltuvuus sisäpuolisiin kunnostuksiin on tarkastettava ennen remonttitavan valintaa. Yhdeksän kymmenestä kohteesta tarkasti viemärien kunnostettavuuden ennen päätöstä korjaustavasta. Yli puolet tarkastuksista teki kuntotutkija ja noin neljänneksen urakoitsija.

Valtaosa, noin 80 prosenttia vastaajista, ei ollut havainnut ongelmia sisäpuolisilla kunnostusmenetelmillä toteutetun urakan jälkeen. 13 prosenttia raportoi ongelmista, kuten tukoksista. Ongelmia esiintyi tasaisesti kaikkien sisäpuolisten kunnostustapojen yhteydessä.

Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE 1998) mukaan takuutarkastus on toimitettava aikaisintaan kuukautta ennen vastaanottotarkastuksessa ilmoitettua takuuajan päättymispäivää ja viimeistään sanottuna päättymispäivänä.

Barometrin mukaan viemäreiden sisäpuolisia kunnostusmenetelmiä käyttäneissä kohteissa vain 44 prosentissa tehtiin takuutarkastus. Neljännes tarkastuksista tehtiin viemäriputkiston sisäpuolisella kuvauksella ja viidennes arvioimalla. 10 prosentissa tarkastuksissa havaittiin ongelmia. Vastaajista 40 prosenttia ei tiennyt oliko ongelmia havaittu.

Lue lisää

Katso kaikki