Pro LVI -palkinto Heikki Laiholle

Heikki Laiho on tehnyt pitkän uran alan yrittäjänä ja on samalla niin LVI-teknisten tuotteiden valmistaja kuin kehittäjä.

LVI-Teknisen Kaupan liiton Pro LVI-mitali on myönnetty Heikki Laiho Oy:n perustajalle, nykyiselle yrityksen hallituksen puheenjohtajalle Heikki Laiholle.

Heikki Laiho haaveili yrittäjän urasta jo nuorena työskennellessään muoviosaston tukkumyyjänä. Ura yrittäjänä alkoi jo varhain, 24-vuotiaana, sillä kuultuaan Laihon yrityssuunnitelmista, työnantaja antoi hänelle potkut.

”Ei ole kaduttanut yhtään! Päivät ovat kaikki olleet vähän erilaisia ja olen aina pitänyt haasteista”, Laiho sanoo.

Heikki Laiho on tehnyt pitkän uran alan yrittäjänä ja on samalla niin LVI-teknisten tuotteiden valmistaja kuin kehittäjä. Heikki Laiho Oy:n tuotanto käsittää laadukkaita tyyppihyväksyttyjä tuotteita, joiden kehittämiseen Laiho on itse aktiivisesti osallistunut.

Laihon menestymisen reseptiin on kuulunut ahkeruus ja tasapainoinen elämä. Pro LVI –palkinnon myöntänyt raati arvosti Laihon myyntitaitoja. Laiho kertoo myyntityössä luottaneensa itseensä ja tilannetajuunsa. Myyntitilanteissa hän pärjännyt omana itsenään sen kummempia valmistelematta. Mutta on hänellä ollut omat kikkansa.

”Olen ollut pitkään aika kriittinen itseni suhteen. Esimerkiksi, kun kävin kaupoilla en syönyt päivällä mitään, sillä eläinkin saalistaa, kun vatsa on tyhjä. Jo syö hyvin niin eihän saalistamisesta tule mitään.”

 

Investointeja tulevaisuuteen

Palkinnon myöntänyt raati piti erityisen tärkeänä, että Laiho on investoinut tuotannon automaatioon ja kehittänyt valmistusprosessia niin, että koko yrityksen pian 50-vuotisen taipaleen ajan vesijohtovarusteiden valmistaminen on säilynyt Suomessa.

”Pro LVI-mitalilla haluamme kunnioittaa erinomaista suomalaista yrittäjyyttä ja innovaatiokykyä”, palkinnon ojentanut Curt Kock perusteli juhlapuheessaan.

Laiho kertoo pitkään alaa seuranneena, että viime vuosina ala on kovasti teknistynyt ja kehitys vain kiihtyy.

Nykyisin Heikki Laihon yrityksen johdossa ovat hänen poikansa Mika ja Matti Laiho. Laiho on ylpeä ja tyytyväinen että on saanut pojat mukaan jatkamaan yritystä. Siitä luopuminen ei ole kuitenkaan käynyt aivan kivutta.

”Olen tyhjästä perustanut yrityksen ja ollut pitkään mukana. Ajattelin että en tee sitä virhettä, etten osaisi lähteä pois ja päästää irti. Niinpä olen jo pitkään rakennuttanut erilaisia vuokrattavia asuntoja Rukalle. Nyt niitä on siellä jo iso läjä. Siellä käyn paljon pilkillä ja hiihtelen.”

Jos Laiho saisi toivoa, hän haluaisi, että Suomen talous ja kilpailukyky saataisiin mitä pikimmin kuntoon.

”Tässä on 7-8 vuotta oltu vaan paikallaan ja kaikki lamaantuu. Koko järjestelmä pitäisi rakentaa uudestaan, että kaikki saisivat töitä. Meitä on vain viisi miljoonaa ihmistä, ihmettelen miksi täällä ei saada aikaan yhteisymmärrystä.”

 

INFO: Pro LVI-mitali myönnetään henkilölle tai yhdistykselle, joka yhteisen käsityksen mukaisesti on aikaa ja vaivaa säästämättä työskennellyt LVI-alan parhaaksi. Mitalin myöntää LVI-Teknisen Kaupan liitto ry ja sitä on jaettu vuodesta 1985.

Viimeisimmät Pro LVI-palkitut

  • 2015 Esko Mäntyniemi, Country Manager, IDO Kylpyhuone Oy
  • 2014 Jyri Luomakoski, toimitusjohtaja, Uponor Oyj
  • (vuonna 2013 palkintoa ei jaettu)
  • 2012 Helena Säteri, ylijohtaja, ympäristöministeriö
  • 2011 Pekka Kuusniemi, toimitusjohtaja, Oras Oy
  • 2010 Olle Grönlund, toimitusjohtaja, Putkiyhtymä Oy
  • 2009 Kimmo Kedonpää, toimitusjohtaja, Pipelife Finland Oy
  • 2008 Mika Halttunen, toimitusjohtaja, Halton Oy

Lue lisää

Katso kaikki