Pro LVI -mitali Esko Mäntyniemelle

Pro LVI -mitalilla kunnioitettiin tänä vuonna miestä, joka on ansioitunut kotimaisten LVI-alan tuotteiden viennin edistämisessä.

LVI-Teknisen Kaupan liiton jakama Pro LVI-mitali on myönnetty IDO Kylpyhuone Oy:n Country Manager Esko Mäntyniemelle.

”Olo on kuin eräällä suomalaisella hiihtäjällä, joka voitti yllättäen maailmanmestaruuden. Ilmeisesti on niin, että kun tarpeeksi kovaa ja pitkään harjoittelee, mitaliketjuun voi päästä. Tämä oli oikein iloinen yllätys”, iloitsee tuore mitalisti.

DSC_7640

”Mäntyniemi on tehnyt pitkän uran LVI-alalla ja tullut kaikkien tahojen hyvin tuntemaksi vaikuttajapersoonaksi. Hän on yksi suomalaisen LVI-teollisuuden menestyksen rakentajista”, sanoo mitalin jakanut LVI-Teknisen Kaupan Liiton hallituksen puheenjohtaja Tuomo Väänänen.

Väänänen kehuu Mäntyniemen varmaa johtamistyyliä ja rauhallista luonnetta. Mäntyniemen työn tulokset näkyvät erityisesti markkinoinnin ja myynnin johdossa merkittävän suomalaisen LVI-tuotteiden valmistajan palveluksessa sekä alan järjestötoiminnassa. Lisäksi hän on ollut tärkeässä roolissa suomalaisen LVI-teknologian viennin kehittämisessä.

Sveitsiläisen Geberit-konsernin ostettua Sanitecin vuoden 2015 alussa, on Mäntyniemen tehtävänä ollut varmistaa kahden myyntiorganisaation yhteistoiminnan kehittäminen. Hän itse sanoo yhdistymisen tuoneen hänelle paljon lisää mielenkiintoisia töitä.

”Tulevaisuus näyttää jännittävältä. Miten nämä kaksi tuotemerkkiä yhdistetään, ja miten myyntitoiminta järjestyy?”, Mäntyniemi kertoo.

DSC_7654

”Olen yrittänyt tehdä itseni tarpeettomaksi”

Tulevaisuus IDOssa näyttää hyvältä. Sanitecin tunnetut brändit säilyvät. IDOn myynti näyttää vuoden 2015 osalta plussaa edellisvuoteen verrattuna.

Noin kymmenen vuoden välein IDO on lanseerannut Mäntyniemen sanoin suuria asioita. Nyt on taas sen aika. IDO lanseeraa uuden tuotemerkin ja uuden standardin wc-alalle.

”Ensi vuonna tuomme markkinoille uuden posliinisarjan, jonka nimi on Glow, eli hehku. Wc-kulhoissa on entisestään parannettu huuhtelutekniikkaa. Avainsana on puhtaanapidon helppous. Wc-kulhon reuna on täysin kaulukseton. Tämä Rimfree-tekniikka tuodaan nyt kaikkiin perusmalleihin, eli siitä tulee vakiotuote”, Mäntyniemi kertoo.

Mäntyniemi on seurannut alan kehitystä eturivin paikalta jo pitkään. Hän toivoisi jäävänsä eläkkeelle ensi vuoden aikana. Mutta varmaksi hän ei sitä sano, sillä koskaan ei tiedä mitä ehtii tapahtua.

”Olen sitä mieltä, että olisi jo aika jättää organisaatio nuoremmille. Siihen suuntaan olenkin organisaatiota rakentanut, että IDO ei ole missään huonoissa kantimissa, vaikka jään pois. Olen yrittänyt tehdä itseni tarpeettomaksi.”

Mäntyniemi sanoo, että yrityksessä ollaan ylpeitä siitä, että töitä ja posliinia tehdään Suomessa. Tammisaaren tehdas, sen johto ja robottitekniikka ovat hyvässä iskussa.

”Paljon pitää tapahtua, että tehdas ja sen olemassaolo olisivat uhattuna.”

Venäjälle viennin rakentaja

Mäntyniemen toimenkuva on useimmiten liittynyt myynnin ja markkinoinnin johtamiseen, aluksi 1990-luvun alussa Wärtsilän omistamalla Tammisaaren Posliini Oy -tehtaalla, sittemmin erilaisten yritysjärjestelyiden myötä Sanitecin IDO Kylpyhuone Oy:n myynnin vetäjänä.

Mäntyniemen rooli kotimaisten LVI-alan tuotteiden viennin edistämisessä konkretisoituu parhaiten 1990-luvun alussa Neuvostoliittoon suuntautuneessa myynnissä ja uuden valtion synnyn myötä Venäjän-viennin edellytysten rakentamisessa.

”Mäntyniemi on ollut mukana monessa, usein taustavaikuttajana kuten luontaisesti vaatimattoman miehen rooliin hyvin istuu. Hänen rauhallisen lupsakka olemuksensa yhdistettynä vankkaan kokemukseen on kuitenkin vaikuttanut siihen, että tätä miestä on aina kannattanut kuunnella”, sanoo LVI-Teknisen Kaupan Liiton toiminnanjohtaja Magnus Sirén.

ryhmakuva_1_iso
Mitalikaulat. Vuoden 2015 Putkipörssissä oli paikalla hyvä joukko mitalikauloja. Eturivissä keskellä hymyilee tämän vuoden palkittu Esko Mäntyniemi sekä Ossi Mujunen. Yläviistossa vasemmalla Pekka Kuusniemi. Keskivaiheilla Reima Lehto ja Patrick Martelin. Seuraavassa rivissä vasemmalta lukien Mika Halttunen, Jari Paasikivi ja Timo Hulkkonen. Takarivissä Kimmo Kedonpää ja Olle Grönlund.

Pro LVI-mitali myönnetään henkilölle tai yhdistykselle, joka yhteisen käsityksen mukaisesti on aikaa ja vaivaa säästämättä työskennellyt LVI-alan parhaaksi. Mitalin myöntää LVI-Teknisen Kaupan liitto ry ja sitä on jaettu vuodesta 1985.

Viimeisimmät Pro LVI-palkitut
2014 Jyri Luomakoski, toimitusjohtaja, Uponor Oyj
(vuonna 2013 palkintoa ei jaettu)
2012 Helena Säteri, ylijohtaja, ympäristöministeriö
2011 Pekka Kuusniemi, toimitusjohtaja, Oras Oy

 

Lue lisää

Katso kaikki