Presecolle uusi toimitusjohtaja ja rahoittaja
Ympäristöteknologiayritys Presecoa kahdeksan vuotta vetänyt toimitusjohtaja Mikko Kantero on päättänyt jättää paikkansa, ja yhtiön hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Risto J. Pönniön (Msc. Eng, MBA).
Risto J. Pönniöllä on pitkä kokemus kansainvälisestä projektiliiketoiminnasta niiden kasvuvaiheessa. Hän on uransa aikana työskennellyt kansainvälisissä tehtävissä myynnissä, projektien toteutuksessa ja johdossa.
Preseco Oy ja sijoitusyhtiö Pontos ovat allekirjoittaneet sijoittajasopimuksen, jonka mukaan Pontoksesta tulee Presecon merkittävä vähemmistöosakas. Presecon kannalta kyseessä on strateginen uusi omistaja, joka tuo mukanaan merkittävää projektiliiketoiminnan osaamista ja tukea Venäjän markkinoiden avaamisessa.