Pöyryn osavuosikatsaus: Rakentamisen palveluiden liikevaihto laski vain vähän

Pöyry-konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 1.1.-30.3.2009 187,8 (edellisvuonna 2008 196,2) miljoonaa euroa. Voitto ennen veroja oli 6,3 (22,6) miljoonaa euroa. Pöyry-konsernin taserakenne on hyvä. Omavaraisuusaste oli 37,4 (43,2) prosenttia ja velkaantumisaste -12,5 (-29,6) prosenttia.
Osakekohtainen tulos oli 0,07 (0,26) euroa ja sijoitetun pääoman tuotto 11,1 (49,4) prosenttia.
Tilauskanta oli 546,4 miljoonaa euroa ja se kasvoi katsauskaudella 7,3 miljoonalla eurolla. Konsernin henkilöstön määrä laski ja oli katsauskauden päättyessä 7647 henkilöä (7924 vuoden 2008 lopussa).
Konsernin liikevaihdon arvioidaan laskevan selvästi vuonna 2009 ja voiton ennen veroja heikkenevän merkittävästi vuoteen 2008 verrattuna. Arvioissa ei ole huomioitu mahdollisia yrityskauppoja vuonna 2009.
Rakentamisen palveluissa katsauskauden liikevaihto oli 22,2 (22,9) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 1,7 (2,7) miljoonaa euroa. Liikevoittoa rasittivat henkilöstökapasiteetin vähentämiseen liittyvät kertaluontoiset noin 0,4 miljoonan euron kustannukset.
Toimisto- ja liikerakentamisen investointiaktiviteetti oli edelleen heikko. Tästä huolimatta liiketoimintaryhmän liikevaihto pysyi hyvänä tehostetun myynti- ja markkinointitoiminnan ansiosta. Liiketoimintaryhmä vahvisti asemaansa Suomen markkinoilla. Kiinan kilpailuviranomaisten hyväksyntä Shanghai Kang Dao Construction Company Ltd:n ostolle vahvistaa liiketoimintaryhmän asemaa Kiinan kasvavilla markkinoilla.

Tilauskanta säilyi vakaana ja oli 48,3 (vuoden 2008 lopussa 48,3) miljoonaa euroa. Liiketoimintaryhmän tilauskantaan kirjautui lukuisia pienempiä toimeksiantoja. Merkittävimmät katsauskaudella saadut uudet projektit olivat Oy Primula Ab:n toimeksianto Järvenpään tuotanto- ja logistiikkahankkeen toteuttamisesta sekä suunnittelusopimukset Länsimetro Oy:n kanssa pääkaupunkiseudun Länsimetro-hankkeessa (1,3 miljoonaa euroa).
Pöyry laajensi kiinteistöalan konsultointi- ja suunnittelutoimintaansa Kiinassa ostamalla elokuussa 2008 Shanghai Kang Dao Construction Company Ltd:n koko osakekannan. Kiinan kilpailuviranomaiset hyväksyivät yrityskaupan maaliskuussa 2009.
Shanghai Kang Dao Constructionin toiminta käsittää projektinjohtopalveluja teollisuuden sekä toimisto- ja liikerakentamisen kiinteistökehitys- ja rakennushankkeissa. Yhtiön palveluksessa on 27 asiantuntijaa. Shanghai Kang Dao Construction Company Ltd:n tulos ja tase on yhdistetty Pöyry-konserniin 1.3.2009 alkaen.Lue koko katsaus

Lue lisää

Katso kaikki