Pohjois-Suomen Sähkö Oy juhlii 95-vuotista taivaltaan

Pohjois-Suomen Sähkön historia on myös osa Suomen sähköistyksen historiaa, sillä lähes välittömästi ensimmäisen maailmasodan jälkeen perustettu yhtiö pääsi mukaan keskelle voimakasta sähköistyksen aikaa.
Seinäjoen silloisen yhdyskunnan kasvu oli alkamassa ja tämä yhdistettynä ympäröivän Etelä-Pohjanmaan voimakkaaseen sähköistyksen tarpeeseen antoi aikoinaan pohjan yritystoiminnalle. Yhtiön historian alkuvuosien asiakaskuntaan kuuluivat mm. sahat, meijerit ja muut tuotantolaitokset, jotka hankkivat itselleen omia pieniä voimalaitoksia, koska yleistä valtakunnallista sähköverkkoa ei vielä ollut olemassa.
Yrityksen nykyinen toiminta koostuu kolmesta erilaisesta tukijalasta. Toiminnan alkuajoista saakka on tehty sähköasennuksia ja urakointia sekä myymälätoiminnassa myyty sähkötarvikkeita ja valaisimia. Valikoimassa on ollut myös laaja laitos- ja kodinkonehuolto varaosamyynteineen tukemassa asennus- ja myymälätoimintaa.
Nykyisin myymälässä on tarjolla sähkötarvikkeiden ja valaisimien lisäksi elektroniikan ja automaation komponentteja. Näillä toiminnoilla yritys työllistää Seinäjoella noin 35 henkilöä. Toimialueenaan sillä on pääsääntöisesti Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.
”Hyvän ja osaavan henkilökunnan osuutta ei varmaan koskaan voi liikaa korostaa”, toteaa toimitusjohtaja Juha Lounatvuori.
Samaan aikaan yhtiön 95 vuotisen historian täyttyessä on neljäs polvi tullut mukaan omistukseen. Laura ja Tero Uusihauta, nykyisten omistajien Juha ja Jyrki Lounatvuoren sisaren lapset, ovat tulleet mukaan yhtiön omistajiin.
”Hyvin harvassa suomalaisessa yrityksessä – saati sitten sähköalan yrityksessä – on neljännen polven yrittäjiä”, Lounatvuori sanoo.