Pirkanmaan teknisillä urakoitsijoilla kapasiteettia korjausrakentamiseen

Viimesyksyinen uudisrakentamisen äkkijarrutus näkyy nyt Pirkanmaalaisten talotekniikkaurakoitsijoiden työtilanteessa. Uudiskohteiden valmistuessa kapasiteettia vapautuu korjausrakentamiseen, joka kuitenkin vielä taaplaa suunnittelu- ja päätöksentekovaiheessa.
Suhdannetilanne korjausrakentamisessa on tällä hetkellä pääosin tyydyttävä. Kuusi kymmenestä vastaajasta odottaa tilanteen paranevan ensi syksyyn, heikkenemistä pelkää joka viides. Uudisrakentamisen tila on valtaosalla vastaajista heikko ja sen arvioidaan pysyvän ennallaan tai heikkenevän edelleen syksyyn tultaessa.
Odottava tilanne näkyy myös yritysten työllistämismahdollisuuksissa. Työntekijämäärä on pudonnut vuodessa 15 prosentilla ja lisäksi vastaajayrityksissä on lomautettuna 6,3 prosenttia henkilöstöstä, kun viime keväänä vastaava luku oli 1,5 prosenttia. Henkilöstöarvio kuluvan vuoden syksylle on edelleen laskeva.
Tarjottujen ja tehtyjen töiden hintataso on laskenut viime syksystä 7,3 prosenttia. Hintatason toivotaan hivenen nousevan syksyyn tultaessa.
Kiireen vähenemistä osoittaa se, että urakoitsijat ehtivät vastata 82 prosenttiin tarjouspyynnöistä. Kasvanut tarjonta on pudottanut läpimenoprosentin 17:en.
Kotitalousvähennyksen nosto ja korjausavustus ovat vaikuttaneet pirkanmaalaisten talotekniikkayritysten palvelujen kysyntään jonkin verran muuta maata enemmän. Samoin maakunnassa ollaan muuta maata kiinnostuneempia energiatehokkuuteen liittyvistä asioista.
Kyselyyn vastasi 10 pirkanmaalaista yritystä, jotka tekevät pääasiassa LVI- ja sähköasennustöitä.Suhdanneyhteenveto

Lue lisää

Katso kaikki