Pientaloteollisuus mukaan Rakennusteollisuus RT:n toimintaan

Pientaloteollisuus PTT ry on päättänyt ylimääräisessä syyskokouksessaan 16.10.2008 liittyä Rakennusteollisuus RT ry:hyn osana Rakennustuoteteollisuus RTT ry:tä. RTT:n Johtokunta vahvisti puoleltaan kokouksessaan tänään tämän Pientaloteollisuuden elinkeinopoliittisen jäsenyyden. PTT tulee muodostamaan RT:ssä Tuoteteollisuus -toimialan eli Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n viidennen tuotejaoston.
�?�PTT haluaa päätöksellään vahvistaa jäsenkuntansa edunvalvonnan voimavaroja ja vaikuttavuutta. Osana RT/RTT:tä se myös haluaa nostaa pientalorakentamisen teemaa entistä voimakkaammin valtakunnallisen keskustelun tasolle. Jäsenyys antaa PTT:lle uudet mahdollisuudet parantaa yhteistoimintaa viranomaisten ja muiden tärkeiden sidosryhmien suuntaan sekä luoda tiiviimpiä kontakteja muiden RT:n ja RTT:n jäsenyritysten kanssa. PTT jatkaa edelleen itsenäisenä yhdistyksenä voimakkaasti oman toimintansa terävöittämistä ja kehittämistä. Se tuleekin vahvistamaan organisaatiotaan rekrytoimalla syksyllä uuden kokoaikaisen toiminnanjohtajan�?� kertoo PTT:n tavoitteista ja suunnitelmista järjestön puheenjohtaja Risto Mätäsaho.

�?�Rakennusteollisuus RT saa PTT:n jäsenyyden myötä uuden otteen merkittävään asuntorakentamisen sektoriin – kuluttajille pääasiassa suunnattuun omakoti- ja pientalorakentamiseen. Intressit RT:n nykyisen jäsenkunnan kanssa ovat hyvin pitkälle yhteneväiset. Uskon meidän voivan tukea PTT:n jäseniä myös niiden omissa elinkeinopoliittisissa, kaupallisissa sekä tekniseen kehittämiseen ja määräyksiin liittyvissä kysymyksissä�?�, arvioi RT:n saamaa uutta jäsenryhmää Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.

Vapautuvat resurssit helpottavat nyt omakotitalorakentamisen nopeita käynnistämisiä

Maassamme vuosittain tuotetuista noin 30.000 asunnosta on yli puolet ollut erillisiä pientaloja, joista PTT:n edustamien talopakettien osuus on ollut noin 60 % eli noin 10.000 asuntoa/vuosi. Kysynnän hiljentyessä laskevissa suhdanteissa on talotehtaiden tiukalla olleita tuotantoresursseja nopeasti käytettävissä tulevana keväänä. Seuraavien muutamien kuukausien aikana onkin selkeästi omakotirakentajan markkinat. Teollisuuden mahdollisuudet ja halu sovittaa kuluttajan toiveet talopakettien suunnitelmiin ovat erittäin hyvät ja toimitusajat ovat lyhyitä. Myös ammattitaitoista työvoimaa itse rakennustyömaalle on hyvin saatavilla sekä kirvesmiestöiden että myös LVIS -urakoiden osalta.

�?�Nyt ja tässä on yhteiskunnan ja kuntien oltava sekä asunnon ostajan että myyjän apuna. Omakotirakentaja on erityisesti kunnalle hyvä investointi yli suhdanteidenkin – hän maksaa itsensä takaisin jo rakentamisaikanaan. Tärkeää onkin nyt lisätä rakennuskelpoisen maan tarjontaa niin, että se on selkeästi kysyntää suurempi ja tonttien hinnat vastaisivat keskivertorakentajien maksukykyä. Jokaisen suomalaisen pitäisi pystyä saamaan kunnasta kuin kunnasta tontti, jos haluaa vain rakentaa. Jokaisella kunnalla tulisi olla esimerkiksi 5-vuotinen tonttiohjelma, jolla aidosti varaudutaan kysyntää vastaavaan tonttitarjontaan. Näin ainoa tärkeä kansallinen katalysaattori rakentamiseen olisi kansalaisten käytössä�?� analysoi akuuttia tonttipulaa PTT:n puheenjohtaja, PRT-Forest Oy:n toimitusjohtaja Risto Mätäsaho.

Pientaloteollisuus PTT ry on johtavien suomalaisten puu-, hirsi- ja kivitalovalmistajien vuonna 1999 perustama yhdistys, jonka tavoitteena on pientalorakentamisen ja -asumisen edistäminen Suomessa. PTT:hen kuuluu 43 varsinaista jäsenyritystä. Lisäksi yhdistykseen kuuluu 50 liitännäisjäsentä. Liitännäisjäsenyritykset toimivat läheisinä yhteistyökumppaneina varsinaisille jäsenyrityksille. Ne toimittavat pientaloihin muun muassa rakennuselementtejä, vesi- ja lämmitysjärjestelmiä ja kalusteita. Jäsenyritykset kattavat yhteensä noin 80 % koko pientaloteollisuuden volyymista ja jäsenyritysten yhteenlaskettu talopakettitoiminnan liikevaihto on noin 800 miljoonaa euroa.

Rakennusteollisuus RT ry on keskusliitto, johon kuuluu viisi toimialaa: Talonrakennus, Tuoteteollisuus, Infra, Pinta ja Tekninen urakointi. RT:n toimialojen jäseninä ovat kaikki keskeiset talonrakennustoimintaa, rakennustuoteteollisuutta ja erikoisurakointia harjoittavat yritykset. Rakennusteollisuus RT ry on näiden jäsenyritysten sekä elinkeinopoliittinen että työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Jäsenyritysten palveluksessa on noin 60 000 henkilöä ja niiden liikevaihto on yhteensä 15 miljardia euroa.

RT:n Tuoteteollisuus -toimiala eli Rakennustuoteteollisuus RTT ry muodostuu PTT:n jäsenyyden jälkeen viidestä tuotejaostosta. Ne ovat Rakennusmateriaalit, Betoniteollisuus, Pientaloteollisuus, Puutuoteteollisuus ja Teräsrakenneteollisuus.

Lue lisää

Katso kaikki