Picotelta sukitustuotteita kansainvälisille markkinoille
Porvoolainen Picote Oy Ltd on kehittänyt uusia tuotteita putkistojen sukitukseen myös kiinteistöjen sisällä. Uudella haaraporamenetelmällä päästään käsiksi pieniin viemäriputkiin rakenteita rikkomatta.
Uusien tuotteiden sarjatuotanto käynnistyi helmikuussa, ja myynti ja markkinointi aloitettiin maaliskuussa. Kansainvälinen päätapahtuma uusien tuotteiden julkistukseen on toukokuussa Saksassa IFAT Entsorga- messuilla. Suomessa tuotteet ovat esillä syksyn FinnBuild-messuilla.
– Uskomme myynnin vetävän hyvin sekä kotimaassa että kansainvälisillä markkinoilla, toteaa jälleenmyyntimarkkinasta vastaava Riitta Virtanen Trelleborg Pipe Sealsistä.
– Päämarkkina-alueena tulee aluksi olemaan Eurooppa. Odotamme kuitenkin nopeaa kasvua. Picote on tuonut markkinoille uutta innovaatiota, josta hyötyvät sekä urakoitsijat että kuluttajat. Picoten tuotteet ovat herättäneet selvää kiinnostusta alalla, ja kyselyitä on tullut Australiaa myöten, Virtanen jatkaa.
Picote Oy Ltd:n aloitti toimintansa vuonna 1993, aluksi Innotia Oy -nimisenä. Picoten liikevaihto vuonna 2011 oli neljä miljoonaa euroa. Yrityksen toimitusjohtaja on Mika Lokkinen.