Petteri Kaijasilta Sector Alarmin toimitusjohtajaksi

”Turvallisuus on yksi maailman megatrendeistä”, sanoo Sector Alarmin uusi toimitusjohtaja Petteri Kaijasilta.

”Turvallisuus on yksi maailman megatrendeistä”, sanoo Sector Alarmin uusi toimitusjohtaja Petteri Kaijasilta.

Kodin turvapalveluja tarjoavan Sector Alarmin uusi toimitusjohtaja Petteri Kaijasilta uskoo, että kiinnostus kodin turvaamiseen tulee olemaan vahva trendi myös Suomessa. Jalkapalloammattilaisenakin tunnettu Kaijasilta haluaa tuoda parhaat opit pelikentiltä yritysmaailmaan.

”Turvapalveluala tulee kasvamaan voimakkaasti lähivuosina”, ennustaa Kaijasilta, joka aloitti tehtävässään joulukuun alussa.

”Turvallisuus on yksi maailman megatrendeistä. Yksilötasolla se näkyy esimerkiksi lisääntyneenä kiinnostuksena erilaisia kodin turvallisuuspalveluja kohtaan. Suomessa ja koko Euroopassa turvapalvelujen hyödyntäminen on silti vielä alkutekijöissään, joten kasvupotentiaalia on paljon.”

Kaijasilta siirtyy Sector Alarmille Fortumilta, jossa hän vastasi uusasiakashankinnasta ja nykyasiakkaille kohdennetusta myynnistä. Vaikka ala vaihtuu, kasvavan palveluyrityksen kelkkaan hyppääminen oli luontevaa, sillä palvelumyynti ja kasvualat ovat olleet Kaijasillan uralla keskeisessä roolissa.

Ennen Fortumia hän toimi Kotimaan Energian myyntijohtajana sekä Canal Digital Finlandin myynti- ja markkinointijohtajana.

Jalkapallourallaan Kaijasilta niitti mainetta TPS:n ja PK-35:n maalitykkinä. Maajoukkuepaidassakin pelannut Kaijasilta näkee urheilumaailmassa yhtymäkohtia yritystoimintaan.

”Joukkue menestyy, kun kaikki osa-alueet toimivat samalla taktiikalla, saman tavoitteen eteen. Yritysmaailmassa rakennetaan tiimit, jotka ovat valmiit tekemään joka päivä isosti työtä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja ylittämiseksi. Sector Alarmilla yhteinen tavoite on tyytyväiset asiakkaat. Pidän tärkeänä sitä, että arvomaailma, jossa asiakas on keskipisteenä, heijastuu kaikkeen tekemiseen.”

Uuden työn merkityksellisyys puhuttelee Kaijasiltaa.

”Arvostan, että tässä työssä saan olla mukana turvaamassa koteja ja perheitä. Palo- ja murtosuojaus ovat kodin turvallisuuden peruselementtejä ja suomalaisille etenkin paloturvallisuus on tärkeä asia. Oman kodin turvallisuudella on iso merkitys jokaiselle ja uskon, että suomalaisten kiinnostus oman kodin kokonaisvaltaiseen suojaamiseen tulee yhä kasvamaan.”

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki