Peab rakentaa koulun Vääksyyn
Peabin Etelä-Suomen talonrakentamisen yksikkö on voittanut urakkakilpailun koulun rakentamisesta Asikkalan Vääksyyn. Noin 6,8 miljoonan arvoinen urakkasopimus allekirjoitettiin keskiviikkona 21. marraskuuta. Työt kohteessa alkavat joulukuussa 2012. Koulun rakennuttaa Asikkalan kunta, ja sen suunnittelusta vastaa Arkkitehtuuritoimisto Kari Järvinen.
”Koulussa tulee työskentelemään noin 300 oppilasta. Oppilaat opettajineen pääsevät muuttamaan siirtokoulun tiloista uudisrakennukseen elokuussa 2014”, rakennuspäällikkö Ilkka Jaakkola Peabilta sanoo.
Koulurakennus liittyy kiinteästi viereiseen Vääksyn Yhteiskoulun rakennukseen, ja osa koulujen tiloista tulee olemaan yhteiskäytössä. Rakennettaviin tiloihin sijoittuvat lisäksi Kanavan erityiskoulu sekä nuorisotoimen tilat.