Paukkupakkaset puhdistavat myllyjä

Hyytävä pakkanen on toivottu sääilmiö monessa myllyssä. Tälläkin hetkellä eri puolilla Suomea on käynnissä myllyjen pakastaminen.

Pakkasen pääsy myllyyn pitää viljoissa normaalisti esiintyvät tuholaiset kurissa luonnollisella tavalla ja säästää samalla energiaa.

Myllyjen pakastamista harjoitetaan niin pienissä perinteisissä kivimyllyissä, kuin isoissa ja moderneissa yksiköissäkin. Lämmittämättömissä myllyissä pakastus tapahtuu väkisinkin luonnon aikataulussa ilmojen kylmetessä, mutta esimerkiksi Suomen suurimmassa myllyssä, Fazer Myllyssä Lahdessa, pakastaminen aiheuttaa jonkin verran toimenpiteitä.

”Kun säätiedotus lupaa kylmää viikonloppua ja tilanne myllyssä kaikin puolin mahdollistaa pakastamisen, varmistamme, ettei putkistoissa ole vettä ja että herkät sähkölaitteet on suojattu. Kun valmistelut on tehty, avaamme ns. haalausovet ja luonto hoitaa sitten loput”, kuvailee Fazer Myllyn johtaja Pekka Mäki-Reinikka.

Parin vuorokauden pakastamisen jälkeen mylly on taas valmis jauhamaan. Pakkasta olisi hyvä olla vähintään 15 astetta, mutta toivottavaa on, että mittari ylittäisi 20 pakkasasteen lukeman.

”Suomen luonto pitää onneksi jo itsestään huolen siitä, ettei meillä ole samankaltaisia viljan tuholaishuolia kuin lämpimämpien maiden mylläreillä on. Suomen lahjomaton luonto on ankara, mutta sitä voi myös hyödyntää monella tapaa”, Mäki-Reinikka toteaa.

Tuholaistorjunnan ja energiansäästön lisäksi myllyn pakastamisesta on muitakin hyötyjä. Esimerkiksi Jämsäläinen Hirvelän talkkuna ja Siilinjärveläinen Siilin Mylly jauhavat perinteisillä kivimyllyillä, ja pakkassää voi vaikuttaa myös jauhojen laatuun

”Pakkasen tuomana hyötynä voidaan laskea myös kivimyllyn kivien jäähdytys. Kivet eivät talvella lämpene jauhatusvaiheessa, jolloin pakkasessa jauhetut jauhot pysyvät raikkaampia ja maukkaampia. Myös jauhatuskarkeus ei muutu niin helposti kivien lämpenemisen takia”, kertoo Siilin Myllyn mylläri Antti Kahelin.

Pienissä myllyissä jauhatus saattaa jatkua pakkasessakin, ja kaikilla on tehtävää muuallakin kuin jauhatuksessa, joten työvoiman tarpeeseen pakastuspäivät eivät vaikuta.

Kaikkiin myllyihin käytäntö ei sovi esimerkiksi herkän automaation tai vaikeasti tyhjennettävien vesijohtojen vuoksi.

 

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki