PAROC® Vect toi helppoutta ilmanvaihtokanavien eristykseen Solvikin päiväkodissa
Hämeenlinnaan valmistuvan Solvikin päiväkodin ilmanvaihtokanavat eristettiin uudella PAROC® Vect Mat BlackCoat EI60 -ratkaisulla. Kyseessä on 3-in-1- paloeristysmatto, jossa yhdistyvät pyöreiden iv-kanavien passiivinen palosuojaus (EI60), kondenssiriskin minimointi ja lämpöeristys.
Asennukset toteuttaneen Eriste Wille Oy:n toimitusjohtaja Ville Pakarinen pitää tuotetta merkittävänä kehitysaskeleena:
“Tämä on ensimmäinen innovaatio, jonka olen nähnyt 16 vuoden aikana.”
Tuote ei alun perin kuulunut kohteen suunnitelmiin, mutta se hyväksyttiin nopeasti käyttöön. LVI Hämeen työmaavastaava Juho Pietilä kuvaa hyväksyntäprosessia näin:
“Parocin dokumentaatio oli kunnossa, joten hyväksyntä saatiin suunnittelijalta ja asiakkaalta parissa päivässä ilman lisäperusteluja.”
Työmaaolosuhteet olivat puurakenteisen päiväkodin yläpohjassa kesähelteillä kuumat ja ahtaat. Silti asennus sujui vaivattomasti.
“Saimme koko iv-kanavien eristystyön tehtyä yhdellä tuotteella kuin veitsellä leikaten. Se tarkoitti vähemmän siirtymiä, vähemmän tavaran liikuttelua työmaalla ja selkeästi nopeampaa tekemistä”, Pakarinen tiivistää.
Kokonaisuutena PAROC® Vect Mat BlackCoat EI60 paransi Pietilän mukaan työergonomiaa, työmaan tehokkuutta sekä vastasi kohteen korkeisiin palotuvallisuusvaatimuksiin.
PAROC® Vect Mat BlackCoat EI60
Ratkaisun edut:
- EI60 – kestää paloa 60 minuuttia
- 3-in-1-eristysratkaisu: palosuojaus, lämmöneristys, kondenssieristys
- Pohjoismaiden ainoa pyöreille iv-kanaville sertifioitu paloeristysratkaisu, joka toimii myös kondenssieristeenä, ja on testattu standardin EN 1366-1 mukaisesti.
- Jopa 15 % nopeampi eristematon* asennus verrattuna kaksikerrosratkaisuun
- Mattamusta, huomaamaton päällyste takaa viimeistellyn lopputuloksen, ja soveltuu erityisesti näkyville jääviin kohteisiin
* Sisäisissä simulaatiotesteissä PAROC Vect Mat BlackCoat EI60:n asennus oli jopa 15 % nopeampi kuin yleisesti käytetyn kaksikerrosratkaisun asennus, joka tehtiin verkko- ja lamellimatolla.
Tutustu PAROC® Vect –tuotevalikoimaan osoitteessa:paroc.fi/vect
Lue lisää Päiväkodin ilmanvaihtokanavia suojaa PAROC® Vect Mat BlackCoat EI60 | Paroc Artikkeli
