Pamahtanut sprinklerputki kasteli Tuomiokirkon

Helsingin tuomiokirkossa laukesi viikonloppuna kuivasprinkleri, jonka putkissa pitäisi olla vain paineilmaa. Putkeen oli kuitenkin jostain syystä päässyt vettä, joka jäätyi pakkasten aikana. Ilman lauhtuessa putki halkesi, paineilma tuli ulos ja laukaisi sprinklerin.

Helsingin tuomiokirkko suljetaan kuivaustöiden takia noin viikoksi, ja pahiten kastunut krypta pysyy näillä näkymin suljettuna helmikuun loppuun asti.

Myös kirkkosali suljetaan keskiviikkona 3.2. valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksen jälkeen kello 14. Tuomiokirkko on suljettuna torstain ja perjantain sekä vielä ensi viikollakin maanantaista perjantaihin.

Massiivisesta vesivahingosta perjantai-iltana kärsineen Tuomiokirkon krypta on ollut kastumisen jälkeen suljettuna turvallisuussyistä. Siellä kastuivat myös sähköjohdot ja -laitteet, ja siellä on oikosulun, sähköiskujen ja tulipalon vaara.

Kryptassa joudutaan kuivaamisen lisäksi uusimaan myös sähköjohtoja ja -laitteita. Sinne on korjaustöiden ja kuivaamisen ajaksi vedetty työmaasähköt. Kirkkosalin lattiaa taas joudutaan avaamaan parista kohdasta.

”Kirkkosalissa pitää tutkia, mitä kryptan ja kirkkosalin välisessä välipohjassa on käytetty eristeenä. Jos siellä on esimerkiksi hiekkaa, on se hyvä asia. Mutta siellä voi olla esimerkiksi sammaltakin, joka taas hidastaisi kuivumista melkoisesti”, kiinteistöjohtaja Kai Heinonen kertoo.

Vahingon korjauskustannuksia ei tiedetä vielä, vaan sekin selviää, kun kirkkosalin lattiaa on avattu.

”Vahinkojen korjauskustannukset voidaan arvioida vasta, kun selviää minkälaisia kuivaustoimenpiteitä kirkkosalin ja kryptan välinen lattia mahdollisesti edellyttää.”

Puhaltimet saattavat siis hurista kirkkosalissa ja kryptassa vielä jonkun aikaa. Vesivahingon jälkeen kirkon lattialla lainehti vesi, ja keskiristilläkin oli vettä nilkkaan asti. Vahinko sattui, kun kaakkoistornin sprinkleriputki rikkoutui ja suuri määrä vettä valui kirkkosaliin ja kryptaan sekä pitkin kirkon portaita Senaatintorille asti.

”Kyseessä oli niin sanottu kuivasprinkleri, jonka putkissa pitäisi olla vain paineilmaa. Putkeen oli kuitenkin jostain syystä päässyt vettä, joka jäätyi pakkasten aikana. Ilman lauhtuessa putki halkesi, paineilma tuli ulos ja laukaisi sprinklerin”, Heinonen kertoo.

Kryptaan varatut tilaisuudet on siirretty pidettäviksi muualla Tuomiokirkonmäellä, eikä siellä avautuvaksi suunniteltua valokuvanäyttelyä nyt järjestetä. Kryptassa on ollut useita tilaisuuksia viikoittain, lisäksi siellä pidetty taidenäyttelyitä. Myös kirkkosali on normaalisti ahkerassa käytössä.

Tuomiokirkko on valmistunut vuonna 1852. Se on kulttuuri- ja rakennushistoriallisen arvonsa vuoksi suojelukohde, merkittävä nähtävyys ja luultavasti kaupungin kuvatuin rakennus.

Vakuutus korvaa vahingot. Tuomiokirkon arvokkain irtaimisto, kuten urut, eivät vaurioituneet.

Lue lisää

Katso kaikki