Pakkanen voi tehdä hallaa putkille vanhoissa taloissa – vältä putkirikot tavarantarkastajan vinkeillä  

Pakkaskeleillä on hyvä muistaa, että jo kymmenen asteen pakkaset voivat aiheuttaa ongelmia putkistoille vanhoissa taloissa ja pientaloissa.  Jäätymiset alkavat kuitenkin useammin silloin, kun pakkasta on parikymmentä astetta.  LVI-alaan erikoistunut, Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) Arto  Krootila kertoo vinkit putkirikkojen ehkäisemiseen.

Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju ennakoi, että pakkaspiikin aiheuttamat putkirikot lisäävät myös tarvetta puolueettomalle tavarantarkastukselle, kun vaurioiden syytä ja aiheuttajaa aletaan selvitellä. Harju muistuttaa, että sopimuksiin liittyviä juridisia epäselvyyksiä tavarantarkastuksella ei kuitenkaan voida selvittää.

Varsinkin vanhoissa pientaloissa putket jäätyvät yllättävänkin usein ja ongelmat voivat alkaa jo kymmenen asteen pakkasella, jos talovesijohto on liian lähellä maanpintaa, routarajan yläpuolella, ja huonosti eristetty. Vesijohtoputket ovat usein alttiita kylmälle, sillä vesijohtoputkien reititys voi kulkea liian pinnassa eikä lämpöeristys ole aina riittävä.

– Kun pakkanen pääsee johonkin kohtaan vesijohtoa, siihen muodostuu jäätulppa. Lämpötilan edelleen laskiessa tulppa aluksi supistuu ja lisää vettä tihkuu jäätulpan ja putken väliin, Krootila sanoo.

– Sään lämmetessä jäätulppa laajenee metallia nopeammin ennen kuin sulaa ja laajetessaan murtaa putken. Kun jää sitten sulaa, vesivuoto paljastuu. Vaaravyöhykkeessä ovat metalliputket, jotka eivät jousta jäätulpan paisuessa.

Jos vesijohto on liian pinnassa, sen voi kaivaa jo kesällä esiin ja lämpöeristää paremmin, jolloin putkirikkoa voi ehkäistä. Tarpeeksi paksuun putkeen voi myös asennuttaa sisäpuolelle kaapelin, joka pitää putken sulana.

– Jos talvi yllättää, voi jäätymisalttiin putken kohdalle kasata lunta, koska tallaamaton lumi eristää myös jonkin verran lämpöä. Hanasta voi myös juoksuttaa vettä, jotta talovesijohdossa vesi liikkuu. Veden juoksutus on kuitenkin vihoviimeinen, äärimmäinen ja tilapäinen hätäkeino.

Jos vesijohto on kuitenkin jo päässyt jäätymään, tulisi sen sulatus tehdä erityisen varovaisesti.

– Sulatusvaihe tulisi tehdä varovaisesti, ettei vahingossa halkaise ehjänä pysynyttä putkea. Halvemmaksi tulee usein palkata putkiliike sulatuskoneineen apuun kuin korjauttaa sulatusyrityksen seurauksena haljennut vesijohto maan sisältä.

Pakkasesta ja lämpötilojen sahaamisesta haittaa ja vikatilanteita LVI-järjestelmille 

Krootilan  mukaan lämmityksen säätöautomatiikka voi reagoida lämpötilan vaihteluihin liian hitaasti, jolloin sisällä on välillä liian kylmä, välillä taas kuuma. Kerrostaloissa lämmitysjärjestelmän väärä tai puutteellinen tasapainotus voi aiheuttaa sen, että alimmissa kerroksissa on ylettömän kuuma, kun samaan aikaan ylimmässä kerroksessa palellaan.

– Kovilla pakkasilla myös esimerkiksi alimitoitettu maalämpökaivo saattaa jopa jäätyä. Lämpöpumppulaitteistoissakin voi ilmetä virheitä, jos ne on virheellisesti käyttöönotettu ja säädetty, Krootila  kertoo.

– Tavarantarkastuksella voi kaikissa mainituissa vikatilanteissa selvittää, onko rakenteissa tai laitteistoissa jokin virheellinen tai puuttuva työsuoritus. Se voi olla esimerkiksi väärä talojohdon asennussyvyys tai puuttuva eristys, väärin säädetty tai säätämätön lämmitysjärjestelmä tai väärin mitoitettu lämpöpumppulaitteisto tai lämpökaivo, Harju sanoo.

Lue lisää

Katso kaikki