Paikallis-Sähkö ostaa Palosaaren Sähkön

Kajaanilainen Paikallis-Sähkö vahvistaa asemiaan Koillismaalla ostamalla kuusamolaisen asuntokohteiden osaajan Palosaaren Sähkön sähköurakointiliiketoiminnan.

Kajaanilainen Paikallis-Sähkö vahvistaa asemiaan Koillismaalla ostamalla kuusamolaisen asuntokohteiden osaajan Palosaaren Sähkön sähköurakointiliiketoiminnan.

Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Groupiin kuuluva Paikallis-Sähkö ostaa liiketoimintakaupalla Palosaaren Sähkön sähköurakointitoiminnan, jonka henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä Paikallis-Sähkölle.

Kaupan jälkeen Paikallis-Sähkö työllistää noin 150 sähköurakoinnin ja -huollon ammattilaista Pohjois-Suomessa. Myyjä Keijo Palosaari jatkaa entisissä tehtävissään.

Yhtiöiden yhdistyminen on luontevaa jatkoa aiemmalle yhteistyölle: Palosaaren Sähkön omistaja Keijo Palosaari on aikoinaan toiminut kahdeksan vuotta työnjohtajana Sähköpalvelu Mustosella, jonka liiketoiminnan Paikallis-Sähkö osti kuluvan vuoden alussa.

Lisäksi Palosaaren Sähkön sähköasentajia on ollut pitkään vuokrattuina Paikallis-Sähkön useilla urakkatyömailla.

– Vahvistamme palvelukykyämme Koillismaalla, kun saamme joukkoomme lisää alueen tuntevia ja kokeneita tekijöitä. Alueella on kasvavaa kysyntää paitsi sähköurakoinnille, myös huollolle sekä palo-, automaatio- ja turvajärjestelmien osaamiselle, toteaa Paikallis-Sähkön toimitusjohtaja Timo Keränen.

– Muodostamme yhdessä vahvan yhdistelmän sähköalan suunnittelu- ja projektiosaajia sekä asentajia. Osana Paikallis-Sähköä ja QMG:ta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä laajempaa palveluvalikoimaa, arvioi Palosaari.

– Tuomme yhteen alueen parhaita yrittäjiä ja pystymme tarjoamaan sekä Pohjois-Suomen että valtakunnallisille asiakkaillemme entistä kattavampaa organisaatiota, Quattro Mikenti Groupin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen kertoo.

Lue lisää

Katso kaikki