Ouluun avataan työturvapuisto
Ouluun on valmistumassa turvapuisto, jossa opitaan työskentelemään turvallisesti oikeassa työympäristössä. Turvapuisto Pohjois-Suomea on rakentamassa yli 60 yritystä ja yhteisöä. Rakennusteollisuus on vahvasti mukana puiston kehittämisessä.
Rakennusteollisuus RT:n jäsenyritysten tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä työympäristöt ovat tapaturmattomia. Yritykset ovat sitoutuneet siihen, että työmailla ja tehtaissa työtapaturmat kitketään siihen mennessä minimiin. Keväällä 2014 Oulun Taka-Laanilassa avautuva Turvapuisto Pohjois-Suomi on tämän tavoitteen saavuttamisessa tärkeässä asemassa.
Turvapuistoon rakennetaan useita kymmeniä turvallisuusrasteja käsittävä koulutuspolku, jolla noin viidentoista koulutettavan henkilön ryhmä kerrallaan saa ajantasaista tietoa työturvallisuudesta sekä tutustuu viimeisimpään työturvallisuustekniikkaan.
Turvapuiston esikuvana toimii Rudus Oy:n Espooseen vuonna 2009 perustama Euroopan ensimmäinen rakennusalan työturvallisuuden koulutusrata, Rudus Turvapuisto. Puisto hyödyntää Espoon rasteja ja kokemuksia. Lisäksi turvapuistoon on kehitetty uusia rasteja. Espoon ja Oulun turvapuistot toimivat jo nyt läheisessä yhteistyössä.
Mukana puiston kehityksessä on ollut oppilaitoksia ja opiskelijat tulevatkin olemaan turvapuiston yksi tärkein vierailijajoukko. Oulun seudun ammattiopiston rakennusalan osastonjohtaja Leo Leinonen odottaa uuden työturvallisuuden koulutusradan valmistumista innolla.
– Kun tällainen mahtava turvapuisto valmistuu koulun lähelle, voidaan eri työvaiheiden opiskelun yhteydessä käydä läpi niihin liittyviä turvallisuusasioita turvapuiston oikeassa työympäristössä, Leinonen sanoo.