Oulussa koulutetaan pientalorakentajia elinkaarikustannusten laskemiseen

Oulun rakennusvalvonnan moninkertaisesti palkittu ohjausjärjestelmä on tarttunut ilmastonmuutoksen haasteeseen. Rakennusvalvonnan tavoitteena on alentaa ostettavan lämmitysenergian kulutusta uusissa pientaloissa 35 prosenttia kolmen vuoden aikana määräysten minimitasoon nähden. Oulussa ei ole käytettävissä sen kummempia porkkanoita kuin muuallakaan – tavoitteeseen aiotaan päästä vapaaehtoista tietä neuvonnalla Oulussa käytössä olevan luvanhakijoiden ennakko-ohjauksen puitteissa.

”Kutsumme tontinsaajat iltatilaisuuksiin, joissa kerromme mm. näistä asioista”, kertoo virastopäällikkö Tapani Mäkikyrö. ”Kerromme myös ilmastonmuutoksesta ja miten siihen voidaan vaikuttaa. Yllättävän moni näkee asian samoin, haluaa taloltaan energiatehokkuutta ja muutakin laatu ja on valmis pohtimaan myös elinkaarikustannuksia pelkkien investointikustannusten sijaan.”

Rakentajille suositellaan muutaman tuhannen euron lisäinvestointia, joka oikein kohdennettuna tulee takaisin muutamassa vuodessa. Tehokkainta on vaipan ilmatiiveyden ja ilmanvaihtokoneen lämmöntalteenottosuhteen parantaminen ja myös eristyspaksuuksien kasvattaminen sekä huomion kiinnittäminen ikkunoiden ja ovien eristävyyteen kannattaa. Tuloksia tarkastellaan ohjausjärjestelmän osoitteessa www.pientalonlaatu.fi olevalla energialaskurilla.

Mäkikyrö pitää avainkysymyksenä pienrakentajan ja rakennustarkastajan välistä hyvää keskusteluyhteyttä. Entäpä kun rakennustarkastuksella ei näin hyviä ja riittäviä resursseja ole, kuten yleensä on asian laita?

”Silloinkin voidaan saada aikaan muutoksia pitämällä teemaa esillä kun pienrakentajaan ollaan yhteydessä”, Mäkikyrö sanoo.

Mäkikyrö korostaa, että energiansäästössä kaikki komponentit ovat tunnettuja, eikä riskejä juuri ole, jos niitä valitaan hallitusti, tai jos asukas tuottaa itse uusiutuvaa polttoainetta talonsa lämmittämiseen.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki