Osallistu tietomallikyselyyn

Kyselyn tavoite on selvittää, miten ja mihin talotekniikan tietomalleja työmailla käytetään ja mihin niitä voisi käyttää.

LVI-suunnittelija Johanna Lankinen tekee ylemmän ammattikorkeakoulun (YAMK) opinnäytetyötä talotekniikan tietomallien suunnittelumenetelmien kehittämisestä ja mallien käytöstä työmaalla.

Tietomallintaminen Suomessa pohjautuu pitkälti buildingSMART Finland:n julkaisemaan YTV2012 ohjeeseen, jonka mukaan useimmat tietomallikohteet suunnitellaan yleensä rakennusvaihetta tukevaksi malliksi.

Tasapainoilu 2D-suunnitelmien laadinnan ja toimivan tietomallin rajamaastossa on osoittautunut välillä haastavaksi tässä käynnissä olevassa tekijämurroksessa. Työssään Lankinen kertoo näkevänsä tätä tasapainoilua päivittäin.

”Siitä tietosisällöstä, jota tuotamme, käyttöön päätyy vain murto-osa. Tähän toivon alalla muutosta”, kertoo Lankinen.

Yleisesti vahvaksi mielipiteeksi työmaan suunnalta on noussut talotekniikkasuunnitelmien puutteellisuus. Lankisen opinnäytetyötä varten tekemän kyselyn tavoite on selvittää, miten ja mihin talotekniikan tietomalleja työmailla käytetään ja mihin niitä voisi käyttää. Tarkoitus on tutkia sitäkin, mitä malleista mahdollisesti puuttuu ja mikä tukisi työmaatoimintaa entistä vahvemmin, jotta suunnittelijoiden olisi helpompi ymmärtää mitä informaatiota malleista halutaan.

Kyselyn koonti julkaistaan Granlund Oy:n verkkosivuilla ja buildingSMART Finland:n Talotekniikka-blogissa.

Vastaa kyselyyn täällä

 

Lue lisää

Katso kaikki