Oraksen liikevaihto kasvoi 1,7 prosenttia
Oras-konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli 131,1 miljoonaa euroa. Pääasiassa uusiin tuotteisiin perustuvaa kasvua oli 1,7 prosenttia edellisen vuoden 129 miljoonaan verrattuna.Liikevoitto nousi 13,1 prosenttiin liikevaihdosta eli 17,2 miljoonaan euroon. Vuonna 2011 vastaavat luvut olivat 9,6 prosenttia ja 12,4 miljoonaa.
Konsernin omavaraisuusaste kasvoi edellisen vuoden 43,2 prosentista 48,7 prosenttiin. Sijoitetun pääoman tuotto hyppäsi 19,5 prosenttiin edellisen vuoden kuudesta prosentista. Investoinnit laskivat 3,7 miljoonaan euroon edellisen vuoden 4,4 miljoonasta.
– Täytyy olla tyytyväinen siihen, että näin vaikeissa olosuhteissa pystyimme parantamaan näin paljon, sanoo toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi.
– Kappaletavaran valmistus on haasteellista, mutta olemme tehneet paljon pieniä asioita, joilla tuottavuutta ja saantoa on pystytty parantamaan.
Oras otti viime vuonna käyttöön Ruotsin, Norjan ja Tanskan markkinoita palvelevan Skandinavian logistiikkakeskuksen Göteborgissa ja lopetti tuotannon Norjan-tehtaallaan. Suomen ja Puolan tehtailla keskityttiin uuteen älyhanateknologiaan.
– Tuotevalikoimaamme on kehitetty oikealla tavalla: kysyntä siirtyy älyhanojen suuntaan.
Oras on sopeuttanut henkilöstömääräänsä vastaamaan konsernissa toteutettuja rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia sekä markkinakysyntää.
– Konserni työllisti viime vuonna keskimäärin 918 henkeä. Vuoden lopussa työntekijöitä oli 821. Vähennys johtui osin irtisanomisista, mutta olemme myös luopuneet määräaikaisista työsuhteista taataksemme työtä vakituiselle väelle, sanoo Kuusniemi.
Kuusniemen mukaan kuluvasta vuodesta ei odoteta viime vuotta helpompaa, kun asuntorakentaminen hidastuu edelleen.
– Mutta omaan tekemiseemme me uskomme.