Onniselle Avainlippu-tunnus merkkinä Suomessa työllistävästä palvelusta
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Onninen Oy:lle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle.
Vuodesta 1913 toiminut kotimainen perheyhtiö työllistää Suomessa noin 1 200 henkilöä.
Avainlippu voidaan myöntää Suomessa tuotetulle palvelulle tai valmistetulle tuotteelle. Kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia omakustannusarvosta, jossa otetaan huomioon palveluun liittyvät kustannukset, kuten henkilöstökustannukset, alihankinnat ja materiaalihankinnat.
Lisäksi yrityksellä on oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.
Suomalaisen Työn Liiton tuoreimman, 2014 toteutetun tutkimuksen mukaan 88 prosenttia suomalaisista tuntee Avainlipun erittäin hyvin tai melko hyvin. Vastaajista suurin osa (58 prosenttia) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin merkittävästi.