Oilonin Pekkola: pk-yritykset ja yliopistot yhteistyöhön Amerikan-malliin
Tekes on tehnyt yhteistyötä monen vuoden ajan Kalifornian UCLA Andersson Business Schoolin kanssa. GAP ohjelmassa yritys saa viiden hengen MBA-opiskelijaryhmän tekemään itselleen kohtuuhintaan laajan markkinatutkimuksen ja toiminnan aloitussuunnitelman haluamallaan markkina-alueella, joka voi olla muuallakin kuin USA:ssa.
Tänä vuonna ohjelmaan osallistui 15 suomalaista yritystä. Kaiken kaikkiaan Suomesta on ollut mukana yhteensä 120 yritystä 12 vuoden aikana.
Pk-yritykset hoputtavat nyt samanlaista mallia pikaisella aikataululla Suomeen.
– Vastaavanlainen yhteistyö toisi ainutlaatuista hyötyä koko Suomen teollisuudelle, nuorille opiskelijoille sekä toisi vipinää kotimaisiin vientiyrityksiin, toteaa USA:sta juuri palannut Oilon Oy:n toimitusjohtaja sekä Tekesin johtokunnan jäsen Eero Pekkola.
Tekes on yrittänyt jo useamman vuoden aikana saada yhteistyökumppaneita innostumaan mallin tuomiseksi suomalaiseen yliopistomaailmaan. Suomesta puuttuu kuitenkin professori Bob Fosteria vastaava isähahmo ja koordinoiva taho.
Pekkola muistuttaa, että suomalainen hyvinvointi on riippuvainen pk-yritystemme kansainvälisestä menestyksestä.
– Suomessa voitaisiin keskittyä meille tutumpiin markkina-alueisiin ja tarjota vastaavaa palvelua myös ulkomaisille yrityksille. Toiminta edellyttäisi vahvaa ja laajaa osallistumista MBA-opinahjojen, yritysten ja yliopistojen kesken. Muutaman vuoden päästä ihmettelisimme kuinka olemme pärjänneet ilman tätä mahdollisuutta, Pekkola toteaa.