Näin lämpöpumpuista keskustellaan verkossa: ”Ajattelin kysyä palstan asiantuntijoilta ennen kääntymistä lipevien myyntimiesten puoleen”

Eveliina Salmelan väitöstutkimuksen aineistona oli 300 lämpöpumppuihin liittyvää viestiketjua kahdelta suomalaiselta keskustelupalstalta.

Hyödyllisen tiedon saaminen verkkoyhteisöissä onnistuu, jos viesti on oikein muotoiltu ja kohtelias, ja kysyjä on valmis antamaan oman panoksensa yhteisölle, ilmenee Eveliina Salmelan uudesta väitöstutkimuksesta. Tutkimus antaa uutta tietoa tavoista, joilla lämpöpumppujen käyttäjät hyödyntävät internetin keskustelupalstoja etsiessään vastauksia erilaisiin kysymyksiin, kerrotaan Vaasan yliopiston väitöstiedotteessa.

Talotekniikka-lehti

– Jos yhteisöön ei tarvitse tunnistautua, neuvoja on helpompi pyytää matalammalla kynnyksellä, mutta vastausten luotettavuus on silloin heikompaa ja riski häirintään ja provosointiin kasvaa, sanoo Vaasan yliopistossa perjantaina 10. joulukuuta väittelevä Eveliina Salmela tiedotteessa.

Salmelan viestintätieteiden alan väitös pureutuu verkkokeskusteluihin käytännön arjen teknologisista ongelmista ja valinnoista. Aineistona oli 300 lämpöpumppuihin liittyvää viestiketjua kahdelta suomalaiselta keskustelupalstalta.

Verkko on nykyään olennainen osa ihmisen elämää ja vuorovaikutusta muiden kanssa: sieltä hankitaan tietoa ja apua sekä luodaan ja ylläpidetään ihmissuhteita. Verkkoyhteisöjen ja keskusteluryhmien rakentuminen hyvin erikoistuneiden aihepiirien ympärille on verkkokulttuurille ominainen piirre. Keskustelu verkossa on parhaimmillaan kollektiivista tiedon tuottamista, vaihtamista, rakentamista ja ongelmanratkaisua.

Asiakeskeinen aihe verkossa voi olla tietoapaja, mutta myös kiistojen kohde

Verkossa ihmiset ovat taipuvaisia hakeutumaan samanhenkiseen seuraan ja etsimään tukea omille elämäntavoilleen, mielipiteilleen tai valinnoilleen. Verkossa esiintyvä yhteisöllisyys, perustuu yleensä enemmän yhteisiin mielenkiinnon kohteisiin kuin maantieteelliseen sijaintiin tai sukulaissuhteisiin. Tämä johtaa usein myös niin sanottuun polarisaatioon eli mielipiteiden kärjistymiseen verkossa.

Verkkokeskustelukulttuurille onkin tyypillistä, että moni päällisin puolin asiakeskeiseltä vaikuttava aihe – kuten lämpöpumput – saattaa herättää verkossa hyvinkin kiivaita ja osallistujia kahtia jakavaa keskusteluja. Toisaalta keskustelut vakuuttavat valtavalla määrällä tietoa ja asiantuntemusta, joiden välittämiseen etenkin asialle vahvasti omistautuneet kirjoittajat panostavat paljon aikaa ja vaivaa.

Yhteisöllisyys on tärkeässä roolissa myös internetin lämpöpumppukeskusteluissa, ja verkkoyhteisön keskustelukulttuuria on syytä ymmärtää ennen kirjoittamista, mikäli haluaa saada kysymykseensä hyödyllisiä vastauksia. Lämpöpumppukeskusteluista löytyy asiatiedon lisäksi myös esimerkiksi lämpöpumppuihin sekä sukupuolistereotypioihin perustuvaa huumoria, joka avautuu monesti vain keskusteluita pidempään seuranneille.

Verkossa korostuvat etenkin omiin kokemuksiin perustuva tieto sekä subjektiiviset mielipiteet. Pisimmät keskustelut syntyvät usein jonkin mielipiteitä vahvasti jakavan aiheen ympärille.

Nimetön laukoo mielipiteitä, rekisteröity kirjoittaa asiaa

Verkkoympäristössä vuorovaikutukseen vaikuttaa myös verkon mahdollistama anonymiteetti eli nimettömyys tai tunnistamattomuus. Lämpöpumppuihin liittyvissä keskusteluissa anonyymina kirjoittavat tuovat enemmän esiin omia näkemyksiään ja mielipiteitään ja keskustelevat etenkin lämpöpumppujen ostotilanteeseen liittyvistä asioista.

Jos keskusteljoilta vaaditaan rekisteröitymistä, vastaukset tapaavat olla asiakeskeisempiä ja vuoropuhelua kysyjän ja vastaajien välille syntyy enemmän kuin täysin anonyymina viestittäessä.

Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa myös muihin aiheisiin liittyvään tiedon etsintään ja jakamiseen verkossa. Lämpöpumppuihin liittyvän keskustelun osalta tulokset antavat myös viitteitä siitä, että ainakin tutkituissa suomalaisissa verkkoyhteisöissä osallistujat näyttäisivät painottavan lämpöpumppujen ostoa koskevissa keskusteluissaan huomattavasti enemmän taloudellisuutta, teknologian hallintaa ja helppokäyttöisyyttä kuin esimerkiksi ympäristökysymyksiä ja huolta ilmaston lämpenemisestä.


FM Eveliina Salmelan viestintätieteiden alaan kuuluva väitöstutkimus ”Ajattelin kysyä palstan asiantuntijoilta ennen kääntymistä lipevien myyntimiesten puoleen.”: Erikoisalaan liittyvien neuvojen ja tiedon pyytäminen verkkoyhteisöissä” tarkastetaan perjantaina 10.12.2021 klo 12 Vaasan yliopiston Nissi-auditoriossa.

Väitöstilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteyden kautta https://uwasa.zoom.us/j/67838094483?pwd=NDBXMGJpMnRyUmpldGZtUzIranpjQT09
Password: 321047

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii apulaisprofessori, dosentti Sanna-Kaisa Tanskanen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Merja Koskela.

Lue lisää

Katso kaikki