Näin käytät ilmastointijärjestelmiä energiatehokkaasti kesällä – Vinkit ja ohjeet ammattilaisille

Kesällä on hyvä varmistua siitä, että toimiston lämpötilan ja ilmanvaihdon oikeat säädöt ovat kunnossa, sillä ne vaikuttavat viihtyvyyden ja työtehokkuuden lisäksi myös energiankulutukseen.

Talotekniikka-lehti

Liian kylmällä puhaltava ilmastointi tai hellelukemiin yltävä sisälämpötila ovat kumpikin ongelmia, joihin kannattaa pureutua hyvissä ajoin, muistuttaa Motiva.

Huollon kanssa kannattaa sopia, miten eri ongelmatilanteisiin ja kiinteistöstä tulevaan palautteeseen reagoidaan. Vähemmän kiireisten korjaustarpeiden ja puutteiden hoitamiseksi kannattaa tehdä hyvä suunnitelma esimerkiksi seuraavan vuosihuollon yhteyteen.

Motivan mukaan kesän jäähdytyskaudella on hyvä aika myös selvittää ilmastointijärjestelmän kunto sekä tilojen olosuhteet kesällä esimerkiksi teettämällä ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien kuntotutkimus. Tutkimuksen jäähdytystarkastukset tehdään, kun jäähdytys on käytössä.

Motivan vinkit kiinteistöammattilaiselle kesää varten:

  • Huolehdi, että laitteet ovat asianmukaisessa kunnossa, ja tarkista, että ne toimivat energiatehokkaasti.
  • Huolehdi, että jäähdytyslaitteille on tehty säännölliset vuosittaiset lakisääteiset huollot jo ennen jäähdytyskauden alkua. Säännöllisillä huolloilla varmistat, että laitteet ovat toimintakunnossa jäähdytyskauden alkaessa ja mahdolliset ongelmat on jo korjattu etukäteen.
  • Järjestelmille on tehtävä lakisääteinen vuototarkistus 2–3 kuukauden välein.
  • Tarkista jäähdytyslaitteiden kunto vuosittain, esimerkiksi ulkolauhduttimien ja huonelaitteiden puhtaus. Mikäli laitteiden toiminnassa on huomattu edellisellä jäähdytyskaudella ongelmia, selvitä niiden syyt ja korjaa viat.
  • Tarkista ilmastointijärjestelmän oikeat asetukset. Esimerkiksi liian matala jäähdytysverkoston menoveden asetusarvo tarpeeseen nähden lisää jäähdytyksen energiankulutusta.
  • Varmista, että kiinteistön lämmitys ja jäähdytys eivät ole yhtä aikaa käytössä, käyttämällä patteriverkoston kesäsulkuja tai varmistamalla lämmitysverkostojen säätökäyrien oikeat tasot.
  • Käytä yötuuletusohjelmia ilmanvaihdon toiminnassa. Näin varmistat, että koneet käyvät vain tarpeen mukaan, kun ulkoilman olosuhteet ovat oikeat sisälämpötilaan nähden. Toimenpiteellä voidaan myös vähentää koneellisen jäähdytyksen tarvetta.
  • Hyödynnä ilmanvaihdon lämmön talteenottoa mahdollisuuksien mukaan tuloilman viilennyksessä. Lämmön talteenotolla voidaan oikeissa olosuhteissa siirtää kylmää poistoilmasta lämpimämmän tuloilman viilennykseen.
  • Laadi tilojen käyttäjille ohjeet tilojen lämmitys- ja jäähdytyslaitteiden käytöstä, esimeriksi siitä, miten huonesäätimet vaikuttavat sisälämpötilaan, ja mitä käyttäjä voi tehdä ja mitä ei pitäisi tehdä.
  • Ohjeet on hyvä jakaa kaikille tilojen käyttäjille sähköisesti sekä laittaa selvästi näkyville eri tiloihin. Anna ohjeet erityisesti myös siitä, minne pitää olla yhteydessä mahdollisissa ongelmatilanteissa, ja mitä ongelmasta on kerrottava, jotta se pystytään paikallistamaan mahdollisimman helposti ja tekemään korjaavat toimenpiteet oikeaan paikkaan.

Kommentit

    Mika Klemola
    23.6.2021 10:48

    Vuototarkastustiheys riippuu kylmäaineesta ja sen täyttömäärästä. Lakisääteinen vuototarkastus on tehtävä tiheimmilläänkin vain 6kk välein. Parhaimmillaan 24kk välein, jos CO2-kuormitus on pieni ja laitteisto on varustettu automaattisella vuodonilmaisulla. Jos vuototarkistus pitäisi tehdä 2-3kk välein, ei sellaista F-kaasua saisi enää muutenkaan käyttää.

    https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Ilmasto_ja_ilma/Kasvihuonekaasupaastojen_raportointi_ja_seuranta/Kasvihuonekaasupaastojen_seuranta_Suomessa/Fluoratut_kasvihuonekaasut/Laitteen_omistajan_velvollisuudet

Jätä kommentti

*

*