Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni edelleen

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 huhti-kesäkuussa yhteensä 8,1 miljoonalle kuutiometrille, joka on 28,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin 9,8 prosenttia vähemmän ja myös rakennustuotannon kiinteähintainen volyymi jäi viisi prosenttia alemmalle tasolle kuin vuotta aiemmin. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilastoon, jonka laadinnassa käytetty aineisto täydentyy vielä tulevien kuukausien aikana ja nyt julkaistut tiedot voivat tarkentua.

tilasto1
Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennukset, milj. m3, liukuva vuosisumma

Asuntojen rakentamiseen myönnetyt rakennusluvat vähenivät edellisvuodesta

Asuinrakennuksille myönnettiin rakennuslupia kuluvan vuoden huhti-kesäkuussa yhteensä 7700 asunnolle, joka on 14,5 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Tilavuudella mitattuna asuinrakennuksille myönnettiin vuoden 2015 huhti-kesäkuussa rakennuslupia 24,6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, mutta asuinrakennusten aloitukset pysyivät edellisen vuoden tasolla. Samaan aikaan käynnissä olevan asuinrakentamisen volyymi väheni 6,9 prosenttia vuodentakaisesta.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi

 

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki