MV-Jäähdytys yrityskaupoilla Itä-Suomessa

Yrityskauppojen myötä JV Jäähdytysvoima oy, Karjalan Kylmähuolto oy ja CoolRef oy liittyvät MV:n tiimiin.

Yrityskaupat allekirjoitettiin 1.11.2024. Kuvassa vasemmalta Ilpo Mäkelä (MV-Jäähdytys Oy:n toimitusjohtaja), Jonni Moislahti (MV-Jäähdytys Oy:n liiketoiminnan kehitysjohtaja), Ville Sartiala (JV Jäähdytysvoima Oy:n toimitusjohtaja) sekä Juho Haikonen (Karjalan Kylmähuolto Oy:n toimitusjohtaja). Kuva: MV-Jäähdytys

Kylmätekniikkaan ja ammattikeittiölaitteisiin keskittyvä huolto- ja projektiyhtiö MV-Jäähdytys oy on sopinut yrityskaupoista 1.11.2024 itäsuomalaisten JV Jäähdytysvoima oy:n, Karjalan Kylmähuolto oy:n ja CoolRef oy:n kanssa. MV-Jäähdytyksen markkina-asema vahvistuu Itä-Suomessa yrityskauppojen myötä. Lisäksi jäähdytys- ja lämmitysratkaisujen palvelut vahvistuvat alueella entisestään, kerrotaan MV-Jäähdytys oy:n tiedotteessa.

– Nämä yritykset ovat dynaamisia, innovatiivisia ja pyrkivät rohkeasti eteenpäin. Ne heijastavat samaa ennakkoluulottomuutta, periksiantamattomuutta ja yrittäjyyttä, jota arvostamme myös omassa toiminnassamme, kertoo MV-Jäähdytyksen toimitusjohtaja Ilpo Mäkelä tiedotteessa.

MV-Jäähdytys on tehnyt tiivistä yhteistyötä kyseisten yritysten kanssa jo muutaman vuoden ajan.

– Kokemuksemme yhteistyöstä ovat olleet erittäin positiivisia. Yritykset ovat olleet alusta alkaen luotettavia ja laadukkaita yhteistyökumppaneita, jotka ovat tukeneet valtakunnallisten asiakkaidemme tarpeita erinomaisesti, kertoo Mäkelä tiedotteessa.

Yhteenliittyminen tuo uusia mahdollisuuksia MV-Jäähdytyksen palveluvalikoiman laajentamiseen Itä-Suomessa, mikä näkyy erityisesti esimerkiksi päivystyspalveluiden parantumisena ja kaupan kylmän ratkaisujen kehittämisenä.

– Yrityskaupat ovat luonteva jatkumo yhteistyöllemme, sillä niiden myötä voimme tuoda lisää asiantuntemusta paikallisiin palveluihin, ja palvella entistä paremmin sekä paikallisia että valtakunnallisia asiakkaita, Mäkelä sanoo tiedotteessa.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki