Muutoksia kaukolämmön uusiin mitoituslämpötiloihin

Energiateollisuus ry:n julkaisu K1/2013 ”Rakennusten kaukolämmitys, määräykset ja ohjeet” julkaistiin elokuussa 2013. Julkaisussa määritellään vaatimukset rakennuksen kaukolämmityslaitteiden suunnittelulle, mitoitukselle ja asennukselle. Aihe on ollut esillä myös Talotekniikka-lehdessä 1/2014.

Määräysten voimaantulon jälkeen on LVI-suunnittelijoiden ja rakennusliikkeiden kanssa kuitenkin käyty keskustelua erityisesti uudisrakennusten lämmityssiirtimien mitoituslämpötiloista. Julkaisun K1/2013 mukainen radiaattorilämmityksen menolämpötila 45 oC johtaa siihen, että tietyntyyppisissä rakennuksissa radiaattoreiden asentaminen muodostuu hankalaksi tai jopa mahdottomaksi.

 Nykyarkkitehtuuri suosii korkeita ja kapeita valo-aukkoja, joiden alle pattereiden asentaminen on haastavaa. Tällöin on riskinä, että radiaattorista ei saada riittävää lämmitystehoa kyseiseen tilaan matalilla mitoituslämpötiloilla.

Julkaisussa K1/2013 esitetyt radiaattorien mitoituslämpötilat 45/30 oC sopivat kuitenkin useimpiin rakennuksiin. Erityisesti matalaenergiarakentamisessa uudet mitoituslämpötilat toimivat paremmin kuin suurelle lämpötilaerolle mitoitetut patterit.

Jotta määräykset eivät aiheuttaisi kohtuuttomia ongelmia, on lämmönkäyttötyöryhmä päättänyt muuttaa mitoituslämpötiloja siten, että uudisrakennuksissa patteriverkkoon menevän veden lämpötila saa olla korkeimmillaan 60 oC. Matalaa menolämpötilaa suositellaan kuitenkin aina silloin, kun se on rakenteellisesti mahdollista, jolloin siitä saadaan hyötyä muun muassa asumismukavuuden paranemisena. Radiaattoreiden säädettävyys ja koko järjestelmän energiatehokkuus paranee käytettäessä alhaista menoveden lämpötilaa.

Radiaattorilämmityksessä menolämpötilaksi suositellaan mahdollisimman alhaista lämpötilaa lämmitysverkoston hyvän säädettävyyden ja energiatehokkuuden vuoksi. Poikkeustapauksissa voidaan käyttää menolämpötilaa 45 – 60 oC.

Suositeltua lämpötilaa 45 oC korkeampaa arvoa voidaan käyttää vain silloin, kun radiaattorien mitoitus muuten johtaisi kohtuuttomiin radiaattorien ja putkien asennus- ja sijoitusongelmiin. Radiaattoriverkon paluulämpötilan mitoitusarvo on enintään 30 oC.

Mitoituslämpötilat tarkastellaan uudestaan viimeistään 2019

Lämmityssiirtimien mitoituslämpötiloja tarkastellaan uudestaan viimeistään silloin, kun ympäristöministeriö seuraavan kerran tiukentaa rakentamisen energiamääräyksiä ja kun siirrytään lähes nollaenergiarakentamiseen.

K1:n sähköisessä julkaisussa on havaittu muutama pieni virhe tai täsmennystä vaativa kohta, jotka on nyt korjattu em. mitoitustaulukon lisäksi:

• Kohta 3.2, 3. kpl: Jälkilämmityspatteria suositellaan vesikiertoiseksi.

• Laskentaesimerkin 5 virhe korjattu (s. 74 – 75)

• Kierrätysilmakoneen kytkentä (esimerkkikytkentä 9, s. 91) korjattu.

Päivitetty julkaisu K1/2013 (ver. 31.3.2014) löytyy Energiateollisuuden internet-sivuilta sähköisessä pdf-muodossa osoitteessa: http://energia.fi/julkaisut/112.

 

Lue lisää

Katso kaikki