Mikko Kietäväinen WSP:n talotekniikan liiketoiminnan johtajaksi
"Isommassa kuvassa haluan olla osaltani vaikuttamassa ilmastonmuutokseen; suunnitteluliiketoiminta ja rakentaminen ovat siinä merkittävässä osassa."

Mikko Kietäväinen aloitti WSP Finlandin talotekniikan liiketoiminnan johtajana 17.8.2020. Hän raportoi toimitusjohtajalle ja kuuluu yrityksen johtoryhmään.
– WSP Finlandilla on strategiakauden tavoitteena laajentaa toimintaa talotekniikan suunnitteluun. Näin pystymme tarjoamaan yhä useammissa tapauksissa asiakkaillemme kokonaisvaltaisen suunnittelupaketin, sanoo WSP Finlandin toimitusjohtaja Harri Yli-Villamo.
Mikko Kietäväisellä on kattava kuva kaikista talotekniikan osa-alueista; hänellä on pitkä kokemus sekä suunnittelu- että laitevalmistajapuolella. Hänellä on myös vahva myynnin johtamisen osaaminen muun muassa Halton Groupista.
– Tuon WSP:lle laaja-alaisen käsityksen talotekniikasta. Olen ollut myös pitkään myyntityössä ja toiminut kiinteästi asiakkaiden kanssa. Näen, että meillä on nyt mahdollisuus lähteä rakentamaan vielä parempaa asiakaskokemusta uudelle alalle, sanoo Kietäväinen.
– Isommassa kuvassa haluan olla osaltani vaikuttamassa ilmastonmuutokseen; suunnitteluliiketoiminta ja rakentaminen ovat siinä merkittävässä osassa, ja tässä tehtävässä voin tuoda oman panokseni tulevaisuuden kehitykseen.
– Suunnittelu vaikuttaa ympäristöön niin rakennusten sisä- kuin ulkopuolella. Käyttäjien vaatimukset olosuhteille ja toimivuudelle ovat tiukentuneet ja on yhä tärkeämpää toteuttaa viihtyisiä sisäympäristöjä. Tässä näen meille isoja mahdollisuuksia vaikuttaa.