Maalämpöpumppujen myynti kasvoi 72 prosenttia
Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPUn mukaan maalämpöpumppujen myynti kasvoi vuonna 2011 noin 8000 kappaleesta lähes 14 000 kappaleeseen eli 72 prosenttia. Ilmalämpöpumppuja myytiin yli 55 000 kappaletta, kasvua kolme prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Koko alan kasvu kappalemäärissä oli 10 prosenttia. Liiketoiminnan arvo kuluttajahinnoin kasvoi lähes 100 miljoonalla noin 370 miljoonaan.
Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPUn toiminnanjohtaja Jussi Hirvosen mukaan lähienergiaa otetaan talojen ympäriltä nyt puolella miljoonalla lämpöpumpuilla Loviisan ydinvoimalaitoksen yhden yksikön tuotannon verran eli 3 – 4 TWh vuodessa.
– Viime vuonna uusiutuvan energian käytön lisäämisinvestointeihin kohdistettu energia-avustus kiihdytti ilman muuta maalämpöpumppumarkkinaa, Hirvonen sanoo.
Lämpöpumppuinvestoinneissa loppuasiakasta houkuttelee SULPUn mukaan eniten investoinnin kannattavuus; tyypillisesti lämpöpumppusijoitukselle saadaan 10 – 15 prosentin tuotto. Lämpöpumput ovat tulleet myös isompiin kiinteistöihin, joissa niiden kannattavuus on monesti vielä parempi.
– On jo paljon tapauksia, joissa taloyhtiöt investoituaan lämpöpumpun ovat todenneet, että lämpöpumpun säästöt ovat suuremmat kuin lainanhoitokulut ja joutuneet laskemaan yhtiövastiketta, SULPUsta todetaan.
SULPU pitää lämpöpumppualan näkymiä lupaavina. Suomen rakennuskannassa on 220 000 öljykattilaa, 500 000 suorasähkölämmitteistä taloa ja 100 000 – 200 000 vesikiertoista sähkölämmitysratkaisua, joiden muuttaminen uusiutuvalle energialle on SULPUn mukaan avainasemassa Suomen yrittäessä selviytyä EU:n uusiutuvan energian direktiivin Suomella asettamista vaatimuksista.