Maahantuojien ja jakelijoiden vastuu tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta kasvaa
Jatkossa maahantuojien pitää muun muassa varmistaa, että valmistaja on suorittanut kaikki tuotetta koskevat vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyt.
Maahantuojan ja jakelijan vastuu tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta kasvaa, kun EU:n uusia tuotedirektiivejä aletaan soveltaa 20. huhtikuuta alkaen.
Jakelijan täytyy taas varmistaa, että tuotteessa on vaadittavat merkinnät, tiedot ja ohjeet suomen- ja ruotsinkielellä. Myös valmistajan ja valtuutetun edustajan velvollisuudet on aiempaa tarkemmin eritelty.
”Valmistajalla on ensisijainen vastuu tuotteen vaatimustenmukaisuudesta, mutta maahantuojan vastuulla on varmistaa, että valmistaja on todella asiansa hoitanut. Maahantuoja ei ole siis pelkkä tuotteiden jälleenmyyjä, vaan sillä on keskeinen tehtävä maahantuotujen tuotteiden vaatimustenmukaisuuden varmistamisessa”, johtava asiantuntija Hanna Mustonen Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes) kertoo.
Tuotedirektiivien uudistamisen tavoitteena on yhtenäistää tuotteita koskevaa lainsäädäntöä ja parantaa muun muassa tuotteiden jäljitettävyyttä. Uudistuksessa yhtenäistettiin eri tuoteryhmien välillä muuan muassa talouden toimijoiden velvollisuuksia, tuotteiden merkintävaatimuksia ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenetelmiä sekä markkinavalvonnan ja akkreditoinnin sääntöjä.
Talouden toimijoiden vastuita ja velvollisuuksia on eritelty tiedotteen liitteenä olevassa taulukossa. Tukes valvoo tuotteiden turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta Suomen markkinoilla. Kasvaneet vaatimukset koskevat seuraavia tuoteryhmiä: sähkö- ja elektroniikkalaitteet, räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäviksi tarkoitetut laitteet, painelaitteet, mittauslaitteet, siviilikäyttöön tarkoitetut räjähteet ja hissit.
Vastuut koskevat myös verkkokauppoja
Talouden toimijoiden velvollisuudet koskevat kaikkia eurooppalaisia valmistajia, maahantuojia, valtuutettuja edustajia ja jakelijoita, eli kaikkia tuoteketjun toimijoita valmistajasta kauppiaaseen. Velvollisuudet koskevat myös niitä Euroopan ulkopuolisia toimijoita, jotka aikovat asettaa tuotteitansa Euroopan markkinoille.
”Tuoteturvallisuuden näkökulmasta ei ole väliä, myydäänkö tuotteita liikkeessä vai etämyyntinä, kuten verkkokaupassa tai postimyyntinä. Myöskään sillä ei ole merkitystä, onko tuote myyntihetkellä Euroopassa, vai toimitetaanko se Eurooppaan vasta tilauksen jälkeen. Toimijan vastuu vaatimustenmukaisuudesta on ja pysyy, kun tuotteita myydään Euroopan rajojen sisäpuolelle”, Mustonen sanoo.
Jotta tuotteen myyntiketjussa mukana oleva pystyy omalta osaltaan varmistamaan tuotteen vaatimustenmukaisuuden, hänen tulee tietää oma roolinsa:
- Talouden toimijalla tarkoitetaan tuotteen valmistajaa, valtuutettua edustajaa, maahantuojaa ja jakelijaa.
- Valmistajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka valmistaa, suunnitteluttaa tai valmistuttaa tuotetta ja markkinoi sitä omalla nimellään tai tavaramerkillään.
- Valtuutetulla edustajalla tarkoitetaan EU:n alueelle sijoittautunutta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolla on valmistajan antama kirjallinen valtuutus hoitaa valmistajan puolesta tietyt tehtävät.
- Maahantuojalla tarkoitetaan EU:n alueelle sijoittautunutta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka saattaa kolmannesta maasta tuotavan tuotteen EU:n markkinoille. Tuote voi olla uusi tai käytetty.
- Jakelijalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka asettaa tuotteen saataville markkinoilla eli tuo kansallisille markkinoille EU:n alueella valmistetun tai EU:n markkinoille jo aikaisemmin saatetun tuotteen. Jakelijoita ovat myös sähkölaitteiden vähittäis- ja tukkumyyjät sekä liiketoimintaa harjoittavat käytetyn tavaran kauppiaat, kuten kierrätyskeskukset ja kirpputorit.