Lvi-Tu ry: Lvi-alan tutkintojen laatu nousussa
Ammatillisen koulutuksen maine on saanut kolauksia viime aikoina. Lvi-ala ui tässä kuitenkin vastavirtaan.
Koulutuksen laadun arvioinnissa käytettävien mittarien mukaan lvi-alan tutkintojen laatu on kuluneen vuoden aikana parantunut. Se tarkoittaa käytännössä, että alan työssäoppiminen ja näytöt suoritetaan yhä useammin ansiokkaasti aidoilla työpaikoilla, kerrotaan LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n tiedotteessa.
Työelämälähtöisyys laadun keskiössä
Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on tuottaa työelämässä tarvittavaa osaamista. Sen takia on tärkeää, että osana tutkinnon suorittamista todellisia työkokonaisuuksia ja -prosesseja voidaan opiskella aidoilla työpaikoilla. Tutkinto myös suoritetaan arvioimalla opiskelijan osaamista aidoissa työtilanteissa, tiedotteessa kerrotaan.
– Työvälineiden ja -menetelmien hallinta on tärkeää, mutta osaaminen jää armotta puolitiehen, ellei näitä tietoja ja taitoja opita soveltamaan työssä. Osana tutkintojen toimeenpanon laatua on mainittava myös työpaikkaohjaajat ja työelämää edustavat osaamisen arvioijat, jotka ovat varmistamassa työelämävastaavuutta, kertoo erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä tiedotteessa.
Laatua mitataan suoritustietojen avulla
Tutkintojen laatua arvioidaan järjestelmällisesti vuosittain, kun Opetushallituksen yhteydessä toimivat työelämätoimikunnat laativat tilannekuvan omaan toimialaansa kuuluvista tutkinnoista. Alustavien tietojen mukaan viime vuonna LVI-alan näytöistä on aikaisempaa useampi järjestetty työpaikoilla. Myös työelämää edustavien arvioijien osuus on kasvanut merkittävästi.
– Työpaikoilla tapahtuvan oppimisen ja arvioidun osaamisen lisääntyminen parantaa tutkintojen laatua sekä niiden työelämävastaavuutta. Työpaikalla näytössä on suoriuduttava oikeista työtilanteista. Hyvä käytös tai muisti eivät yksin riitä, vaikka toki työnantaja niitäkin arvostaa, Mäkinen vakuuttaa tiedotteessa.
Toimiva yhteistyö luo laatua
LVI-alalla on uusi työnantajien ja koulutuksen järjestäjien välinen kumppanuusmalli: LVI-Työelämäkumppanuusverkosto. Siinä kehitetään mm. työssäoppimisen ja näyttöjen järjestämiseen liittyviä toimintoja. Kumppaniverkostoon on liittynyt jo yli 30 koulutuksen järjestäjää, joiden välillä tietoa ja oivalluksia vaihdetaan tiheään.
– Myös opettajille ja työpaikoille suunnattu perehdytys on ollut aktiivista. Asioita on käsiteltävä yhdessä, jos vaikutuksia halutaan nähdä. Pidän tärkeänä myös verkoston antamaa vertaistukea sekä opettajille että myös oppilaitosjohdolle, Mäkinen summaa tiedotteessa.
Katse tulevaisuudessa
Koulutuksen laadun parantaminen on kestävyyslaji, jonka tavoitteet on asetettava riittävän kauas. Ensi syksynä aloittava nuori suorittaa tutkintonsa loppuun luultavasti vuoden 2027 keväällä. LVI-alallakin on suunnitelmissa vielä monta vaihetta heidän – ja toimialan – tulevaisuuden varmistamiseksi.
– On ilahduttavaa, että yhteistyön tulokset näkyvät näinkin nopeasti. Siitä suuret kiitokset kuuluvat lvi-opettajille ja oppilaitosjohdolle, jotka ovat sitoutuneet yhteistyöhön ja tutkintojen laatuun todella hyvin, Mäkinen kiittelee tiedotteessa.
Lue myös: