Lvi-liikkeet kilpailevat töistä Uudellamaalla

Uudenmaan lvi-markkinoiden tilanne on kaksijakoinen. Uudisrakentamisessa taistellaan tiukasti jokaisesta urakasta, korjausrakentamisen ja kunnossapidon tilanne sen sijaan on rakentamisen vaisuhkoista näkymistä huolimatta kohtuullisen hyvä.

Keskimäärin yritykset pystyvät vastaamaan 70 prosenttiin tarjouspyynnöistä, läpimenoprosentti on 18. Kova kilpailu on vaikuttanut hintatasoon, jonka melkein joka kolmas vastaaja ilmoittaa laskeneen viime syksystä. Tarjoushintojen arvellaan pysyvän nykytasolla ensi syksyyn ulottuvalla tarkastelujaksolla, vaikka kustannusten nousuvauhti ylittää 3 prosenttia.

Vuoden 2011 liikevaihto verrattuna vuoteen 2010 kasvoi puolella yrityksistä. Kannattavuus oli hyvä 43 prosentilla, tyydyttävä 43 prosentilla ja heikko 14 prosentilla vastaajista. Lievään paranemiseen uskoo lähes 60 prosenttia.

Ammattityövoiman saatavuus on tyydyttävällä tasolla. Työt ja tekijät ovat lähes tasapainossa, lomautettuna on 3 prosenttia työvoimasta. Henkilökunnan määrä on nyt samalla tasolla kuin vuonna 2010, eikä sen uskota juurikaan kasvavan syksyyn mennessä.

Lvi-asennus työllistää Suomessa noin 14 000 henkilöä ja alan markkina on noin 3 miljardia euroa.

Lvi-asennuksen suhdanteet, Uusimaa

Lue lisää

Katso kaikki