LVI-insinöörien koulutus laadukasta

Euroopan komission tammikuussa julkaisemien raporttien mukaan korkeakoulujen ja ammattioppilaitosten laadunvarmistuksessa on parannettavaa. LVI-alan insinöörikoulutusta pidetään kuitenkin varsin laadukkaana.

– Alakohtaiset erot ovat suuria. Viime syksynä tekemiemme selvitysten mukaan LVI-alan insinöörikoulutuksen laadulliset tulokset ovat erinomaisia, asiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä sanoo.

Työelämän näkökulmasta koulutuksen laatu tarkoittaa teknisten valmiuksien lisäksi sitoutumista toimialaan, laaja-alaisia valmiuksia eri työtehtävien hoitamiseksi ja positiivista asennetta uusien asioiden omaksumiseen.

LVI-TU:n toteuttaman selvityksen mukaan insinööriopiskelijat tuntevat LVI-alan omakseen, sillä vain muutama prosentti aikoo työllistyä valmistumisen jälkeen jollekin toiselle alalle.

– Myös opintojen keskeyttäminen on vähäisempää kuin monilla muilla aloilla. Useimmilla opiskelijoilla onkin jo opiskelun aikana syntynyt selkeä näkemys tulevasta työurastaan. Tämä tekee myös teknisten asioiden opiskelusta tavoitteellista, Mäkinen kertoo.

Mäkinen kehuu ammattikorkeakoulujen LVI-alan opettajien sitoutumista työhönsä, ja avointa keskustelua työelämän edustajien kanssa. Tähän liittyy myös koulutuksen laadun arviointi ja sen parantaminen yhdessä alan toimijoiden kanssa.

– LVI-ala on jo pitkään kärsinyt insinööripulasta. Onneksi alan koulutuspaikkojen määrät ammattikorkeakouluissa ovat hienoisessa kasvussa ja koulutusta on tullut tarjolle uusille paikkakunnille, Mäkinen iloitsee.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki